MINIPÄIVITYS

Pitkästä aikaa. Ette arvaakkaan, miten hyvältä tuntui avata kirjoituskenttä ja aloittaa naputtelu. En ole kadonnut mihinkään, en ainakaan sitä halua, olen vain kuunnellut kroppaani. Kroppaani, joka edelleen kipuilee iskiaksen kanssa, voimakkaammin kuin koskaan ennen.

Eikä silloin oikein sovi istua tietokoneella, tai oikeastaan pystykkään, kun paikallaan tönöttäminen onnistuu ainoastaan naama irvessä. Sen sijaan pitkät pyörälenkit, maltillinen venyttely, kuumat suihkut ja ylipäänsä aktiivisuus on ollut kovassa huudossa. Samoin kuin tulehduskipulääkkeet ja kaiken kipua aiheuttavan minimointi.

Pää ei kuitenkaan meinaa kestää, jos ei pääse välillä kirjoittelemaan. Siispä ajattelin, että aloittelen tällaisilla minipäivityksillä. Ehkä niistä löytyy vain yksi kuva, ehkä vain muutama lause, mutta jostain on hyvä aloittaa.

Ja aloitan nyt tästä. Yksi vähän hölmö kuva, jossa tukka on sekaisin pyöräilyn jäljiltä ja lauseita, joita en miettinyt sen kummemmin, kunhan kirjoitin. Mutta olo helpotti niin, että voin taas jatkaa tätä itseni kuntouttamista. Palataanhan pian.

HETKEN PAKO

Tiädettekö, on niitä sellaisia asioita ja paikkoja, joita aina miettii. Että pitäisi tehdä tai pitäisi käydä. Sellaisia, jotka on usein aika lähellä, ihan saavutettavissa, mutta jotka vaan sitten unohtuvat.

Porvoo on mulle tuollainen paikka. Ikinä en ollut käynyt, mutta niin monta vuotta sanonut, että tänä kesänä aion sinne kyllä mennä. Ihan satavarmasti, kautta kiven ja kannon. Ei se lopulta sitten tarvinnut kun hieman krapulaisen lauantaiaamun, jona paistoi aurinko niin maireasti, ettei voinut edes kuvitella jäävänsä kotiin.

Siispä kimono niskaan, vesipullo messiin ja seikkailemaan. 

Olen kolme vuotta asunut reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Porvoon vanhasta kaupungista, joka tuntui siltä, kun olisi lähtenyt minilomalle Prahaan tai Tallinnaan. Joskus ihminen on vähän hölmö. Tai en keksi muutakaan syytä sille, miksi en ole aikaisemmin mennyt.

Mukulakivikadut olivat ihanan helteisiä ja täynnä turisteja. Joka kulman takaa löytyi joku pikkuinen puoti tai kahvila. Me istahdimme Porvoon paahtimon terassille, saatiin kummatkin omat pressopannut kahvia, joka oli terästetty suklaalla ja chilillä. Kyytipojaksi puoliksi leikattu mehevä korvapuusti. Oli sellainen olo, kun olisit ollut jossain kaukana lomalla, poissa kaikesta arkisesta. Paennut hetkeksi.

Oli mulla kamerakin mukana, mutta en jaksanut keskittyä sen olemassaoloon juuri ollenkaan. Siksi siis vain muutama pikainen räpsy.

Oli aika kiva paikka tuo Porvoo, taidan mennä uudestaankin. Ehkä vähän paremmalla ajalla ja suuremmalla nälällä, jotta voi kahvin sijaan käydä jossain safkalla. Ja voisi ehkä toteuttaa niitä muitakin juttuja, joita oon aina aatellut toteuttavani. Tää oli hyvä aloitus.

KUKKAKIMONOSSA

Viimeisin viikonloppu, se oli oikein mukava. Niin mukava, että teki mieleni tulla sitä vienosti hehkuttamaan jo sunnuntaina, mutta tuli pieniä mutkia matkaan. Selkä, oikeastaan vanha kaverini iskias, tuntui kovin epämiellyttävältä ja oletin, että ei olisi ehkä paras idea istahtaa tietokoneen ääreen.

Oletus oli oikea, sillä maanantaina työpäivä meni sellaisessa kipusumussa hampaita kiristellen, että lääkäriinhän sitä sitten lampsittiin. Kipulääkkeet kouraan ja kehotus välttää paikallaan oloa ja rasitusta. Siispä oon tässä nyt vasta, hehkuttelemassa. Aina silloin tällöin uskallan istahtaa paikalleni ja nyt oli sellainen hetki. Siispä moi.

Iskiaksestani en jaksa lörpöttää sen enempää, totean sen vain ykskantaan olevan perseestä. Sen sijaan se viikonloppu, oi kun olikin kiva. Perjantaina pääsin alehumusta kotiin jo iltapäivällä ja oltiin päätetty vakaasti tehdä jotain jännittävää. Minä ja tuo toinen siis, kyllä te varmaan ymmärrätte. Jotenkin jännittävä päätyikin siihen, että pyöräiltiin pitkin merenrantaa, ostettiin mulle kukallinen kimono, kokattiin herkkusienirisottoa ja istuteltiin yrttejä. Oli mukavaa.

Ja lauantaina vielä mukavampaa. Sohvalta herännyt, festareilla perjantai-illan rymynnyt kaveri sekä minä ja tuo toinen pakkauduttiin autoon, lähdettiin retkelle. Päädyttiin Varustelekaan sovittelemaan merinovillaisia sukkia (ostin sellaisetkin, ne on ihanat) ja mussuttamaan sormet voihin tahrivia croisantteja. Otettiin kuvat minusta, sillä ainoalla varjoisella kohdalla, minkä löysin kotikorttelista. Päällä oli perjantaina ostettu kimono, eikä oikein muuta. Ei tarvinnut, oli lämmin ja kimono niin oma jo päivän omistamisen jälkeen.

Pakattiin kangaskassiin herneitä ja monta pulloa olutta. Hörpittiin ne auringon paahtaessa puistossa ja unohdettiin syödä herneet. Sen sijaan sotkin mekkoni Fafa’sin pestolla. Ja tsatsikilla. Sillä mitä tulee, kun tilaa maailman parhaita bataattiranskalaisia.

Festarikaveri ja tuo toinen, ne lähti festareille. Tuskaan, sen tunnistaa aina siitä, että Sörnäinen on peittyä mustiin verkkosukkahousuihin ja bändipaitoihin. Minä kävin kotona vaihtamassa mekkoni, koukkasin ystäviä matkaani ja päädyin Kansalaistorille hämmästelemään Pride-kansaa. Sitten eksyin olutfestivaaleille, värjöttelemään kaatosateelta kaljatelttojen suojaan. Yhtä pubia myöhemmin kävelin himaan festarikaverin ja tuon toisen kanssa. Käsikädessä, sandaalit märkinä. Nauratti, oli ollut niin mukavaa.

Sanoin sen hitto ääneenkin, oon sanonut sen nykyisin aika usein.
Ja se on aika iso juttu minusta se.