KESKIKESÄN TAIKAA

Keskikesän juhla on ehdottomasti suosikkini kaikista juhlapyhistä, mitä kalenteriin on siunaantunut. Silloin pakataan autot täyteen hyvää ruokaa ja vielä parempia ystäviä. Körötellään Turun saaristoon. Itselläni taisi olla kahdeksas vuosi peräkkäin, jos muistan oikein. Joka vuosi haluan takaisin innokkaampana.

Ja kukapa ei pitäisi viikonlopusta mökillä, kaikkien ulottumattomissa. Jolloin pelataan lautapelejä ja otetaan tikkaskaboja. Lämmitellään saunaa ja sidotaan vihta. Syödään ainoastaan grilliruokaa ja otetaan pullean vatsan kanssa nokoset. Pulahdetaan viinin yllyttäminä kylmään mereen ja mennään vihdoin nukkumaan, kun ei olla varmoja, onko kyseessä auringonlasku vai -nousu.

Tänäkään vuonna ei tapahtunut poikkeusta. Edelleen saa juhannus mulle mielen herkäksi. Kun istuu laiturilla kylki kyljessä toisen kanssa ja katselee pastelleilla maalattua taivasta. Kun kuumassa saunassa tuoksuu tuore koivu tai kun sen jälkeen kömpii parvelle pehmoisen peiton alle koisimaan. Kun pukeutuu joko villasukkiin tai bikineihin. Kun nauraa katketakseen hölmöille jutuille.

Tulee sellainen olo, että ei viettäisi päiväänsä millään muulla tavalla.
Mutta se taika taitaakin olla siinä, että juhannus on vain kerran vuodessa.

JUHANNUSTA

Halusin vain tulla pikaisesti moikkaamaan, kertomaan, että meikälikka suhaili seikkailuauton apukuskin paikalla tänään juhannuksen viettoon. Matkan päässä odotti vanha tuttu satama ja joukko ystäviä. Pakattiin vene täyteen kimpsuja ja kampsuja, ruokaa ja kuohuvaa, eniten ehkä sellaista kutkuttavaa kesäfiilistä.

Palataan asiaan taas ensi viikolla, nyt nautitaan. Juhannusyön taioista, kylmästä bissestä ja läheisten seurasta. Eikö joo?

KIVAA TORSTAITA TE

Tiedän kyllä, melankolia valtasi blogin hetki sitten. Se tihkui ulos ovista ja ikkunoista. Hämmennys ja sekasorto elämässä yltyi niin kovaksi, että sitä piti pistää itsensä ja ajatuksensa hetkeksi jäihin. Tarpoa hetki vähän syvemmissä vesissä. Hetkissä, jolloin tuntee, että pystyy kurottautumaan pohjaan vähän liiankin helposti, on aina se kirkkaampi puoli. Se nimittäin, että sieltä on tapana päästä ylös.

Ja kun se pää taas on pinnalla, elämä tuntuukin naurettavan hyvältä. Pystyy nauttimaan siitä, että vain on. Laittaa herätyskellon soimaan aikaisin vain siksi, että voi keittää pannullisen kahvia, syödä kirsikoita aamupalalla ja lukea dekkareita. Saada pyöränsä vihdoin ajokuntoon ja sutia kaverin luokse sellaista kyytiä, että etukori kolisee ja takalokari kilisee. Syödä nimipäivänsä kunniaksi jäätelö ja istua vanhan koslan kyydissä miettien, että jokainen ajettu kilometri on kuin pieni seikkailu.

Ainakin niin kauan, kun ikkunoista näkyy lupiineja ja peltoja.
Kimmeltäviä järviä ja mutkittelevia metsäteitä.

Pienelle seikkailulle olin lähdössä myös näitä kuvia otettaessa. Kello yhdeksän aamulla, auringon paistaessa ja niiden kirsikoiden vielä maistuessa suupielissä. Näytin onnelliselta ja hei, sitä mä olenkin.

Kivaa torstaita te, sen kai halusin oikeastaan tulla sanomaan,
en ymmärrä mistä onnellisuuspuuskasta tämä teksti syntyi.

Minä aloitin oman torstaini kolmisen tuntia sitten, vaikka töihin pitääkin siirtyä vasta muutaman päästä. Väsytti, mutta nousin silti, ulkona paistoi jo aurinko. Jätin toisen nukkumaan. Rouskutin avomaankurkkua ja lakkasin kynteni. Katselin ikkunasta työmiehiä, jotka herättivät minut eilen aamulla vielä aikaisemmin kuin tänään. Näytin salaa kieltä, kun menivät ja pilasivat mun täydellisen sisäpihani rakennustelineidensä kanssa. Kelasin, että onpa asiat taas muuttuneet. Onpa sitä onnellinen olla. Ja halusin jakaa sen tunteen kanssanne.

Ja toivottaa sitä kivaa torstaita.