Eilen meinasi olla täysin ohjekirjan mukainen maanantai, tiedättekö, sellainen kun kaikki menee aivan päin persuksia. Torkutat tuskaisen väsyneenä reilun tunnin, vaikka menitkin aikaisin nukkumaan, koitat hakea kesätyöpaikkaa ja sohlaat jostain kosmisesta syystä melkein kaksi tuntia temppuilevan rekrylomakkeen kanssa. Myöhästyt junasta, typotat jokaikisen whatsapissa lähetetyn viestin ja lannistut koulussa, kun kuulet, että suunnittelutehtävästäsi puuttuu palanen, jota et tajunnut tarvittavan. Sellainen normaali, kaikin puolin vähän hermoja kiristelevä maanantai.

Mutta onneksi oli myös toukokuu, aurinko ja lempi-ihmisiä ympärillä. Juoksin koulutuntien jälkeen junaan, josta en myöhästynytkään. Hain kaupasta hedelmiä, pähkinöitä ja tummaa suklaata. Sulloin kaulahuivinkin samaan kassiin, jossa ostokset lymyiliviät. Askel keveni jokaisen kadun myötä hieman enemmän. Aukaisin ikkunat ja puunasin kodin pikaisesti kuntoon. Keitin kahvit siskolle ja siskon ystävälle, jotka tulivat pikavisiitille. Oli ihana istua alas, jutella, kuulla mitä mainioimpia kuulumisia.

Lähdin myös lenkille, pelasin koripalloa, kiipeilin lasten kiipeilytelineessä, leikin pukkitappelua. Nauroin ja nautin. Ja kolme tuntia myöhemmin kipusin kotiin. Kun melkein kymmeneltä illalla istuin keittiön lautalattialla kyttäämässä uunissa tiriseviä uunijuureksia ja jumalaiseksi muuttuvaa fetakönttiä, tajusin, ettei se ihan niin paha maanantai ollutkaan. Kun sille ei vaan antanut valtaa.

Jotenkin tänään sitten heräsi paremmalla jalalla, ehkä tuolla yksinkertaisella oivalluksella oli jotain osuutta asiaan, ei niinkään sillä faktalla, että oli maanantain sijasta tiistai. Keitti kattilallisen puuroa, avasi ikkunat, jotta kuulisi naapuripuistossa raikuvat tangot ja viritti hymyn naamalle.

Tästäkin on pakko tulla aika kiva päivä.