Kesä saapui niin rysäyksellä, ettei auttanut kuin antautua sen syleilyyn ja viettää kaikki liikenevä aika sen kanssa.

Olen istuttanut noin kaksituhatta kesäkukkaa isoäitini luona, nenänpäätä myöden mullassa. Olen tehnyt lounaan rasiaan, napannut kirjan kainaloon ja mennyt sisäpihalle syömään sitä. Haltioituneena havainnoinut ympärillä muuttuvaa luontoa, hihkunut jokaisesta nupusta ja auki rullautuvasta lehdestä.

Lenkkeillyt paljon.

Meren rannassa, maalla linnunteitä peltoja pitkin tai ihan vain lähipuistossa. Saanut rusketuksenkin jo melkein takaisin kaiken tämän lomassa. Korkannut sandaalikauden ja epäuskoisena pukeutunut vaatekaapin lemppareihin, jotka vaativat plussa-asteita. Etsinyt kesätöitä, lähettänyt hakemuksen ja etsinyt taas uudestaan. Koittanut luottaa siihen, että kyllä tuuli vielä lennättää nenän eteen jotain mielenkiintoista.

Heitellyt koripalloa ystävien kanssa, voittanut pukkitappelussa. Herännyt siihen, että peiton alla tulee hiki tai siihen, että aurinko kurkkii luomien takaa vaativasti. Ostanut kaupan tyhjäksi kasviksista.

Ottanut kaiken irti, niin sanotusti. Suomen kesä on lyhyt, sanotaan, mutta toivoisin, että tällä kertaa se jaksaisi sinnitellä useamman kuukauden.