Vieläkin meinaisi olla mieliala hieman alavireinen, sellainen takkuavan melankolinen, jollainen välillä vain meinaa jumahtaa päälle. Kyllä te varmasti tiedätte. Siksipä päätin, näppäränä tyttönä, listata muutamia positiivisia asioita, joihin tänään törmäsin.
1. Meillä alkoi eilen ja jatkui tänään ehkä mielenkiintoisin kurssi koko kouluaikana. Sen nimi on Vaatetusalan yhteiskuntavastuullisuus ja täristään siellä niin ekologisista kuin eettisistäkin asioista. Meikäläinen yllättäen ottaa kantaa suu vaahdossa, on nämä asiat meinaan sydäntäni erityisen lähellä.
2. Onnistuin yhdeksän päivän kärsivällisellä ja hieman vähemmän kärsivällisemmällä odottamisella kypsyttämään itselleni valtavan mangon. Söin siitä jo puolet koulun jälkeen ja toisen puolen ajattelin pilkkoa kohta kookospuuron kaveriksi.
3. Onnistuin välttelemään siivoamista muokkailemalla instagram-kuvistani kollaaseja. Olen sitä paitsi aikamoisen varma, että tämä tehtävä oli mielettömästi akuutimpi, sillä kuvia löytyi yhteensä kolmentoista kollaasin verran…..
Nauttikaahan kuvasadosta, niin minä menen nauttimaan mehukkaasta mangostani!