Välillä tuntuu aivan mielettömän hyvältä palata kotiin. Niin kuin nyt, kun istun ensimmäistä tuntia bussin kyydissä, toinen on vielä edessä. Oli henkisesti rankka viikonloppu, pää käy ylikierroksilla ja kaikki muukin. Siksi en malta odottaa, että auto saapuu Helsinkiin ja minä kimpsuineni hetkeä myöhemmin kotiin.

En tiedä mikä maaginen taika kodissa on, mutta siellä tuntuu, että mieli saa rauhan. Voi jumittautua kuumaan suihkuun niin pitkäksi aikaa kun vain kehtoo, kuunnella juuri sellaista musiikkia, mistä kukaan muu ei ikinä pidä ja laulaa ehkä vähän mukana. Perustaa ruokavalionsa leivän varaan ja katsella viltin alla niin monta Hercule Poirotia kuin vain jaksaa. Asian mukaisesti rillit päässä ja kotivermeet niskassa.

Ei siellä neljän seinän sisällä aina jaksa olla, ei yksin ainakaan, mutta nyt kaipaan sitä. Kaipaan sitä oman kodin tuomaa turvaa, jonka suojassa saa hengähtää, sillai syvään ja määrätietoisesti. Heittää ajatukset hetkeksi jäähylle, palata niihin ehkä seuraavana päivänä. Käsitellä niitä ihan omassa ylhässä yksinäisyydessä.

En muista millaiselle tolalle koti jäi, kun sieltä kiireessä lähdin viime viikon lopulla. Vähän veikkaisin, ettei se ihan näin siistiltä näytä, kuin viikko sitten otetuissa kuvissa, mutta ei se niin haittaa. Mikäs sen parempaa terapiaa, kuin järjestellä kipot ja kupit järjestykseen, antaa imurin ropista eteisen lattialle päätyneistä pikkukivistä ja ehkä, ehkä jo harkita ikkunoiden pesemistä.