TBT: HIPPASEN VAIN

Onko ihan sallittua olla ihan vähän, hippasen vain, kateellinen itselleen?
Tai siis vuoden takaiselle itselleen, jos ihan tarkkoja ollaan.

Ei en niinkään ole kade siitä työmäärästä, josta selvitäkseni painoin koulussa kahdentoista tunnin päiviä. Enkä ehkä siitäkään, että tuo samainen Pauliina poti tuolloin järjetöntä ikävää reissussa olevaa, silloista poikaystävää kohtaan. Ehei, tunnen kateutta siitä, miksi ahkeroin ja miksi ikävöin. Siksi, että tiesin olevani kohta lähdössä, karkaamassa. Mutta toisaalta, koska kateus on turhaa, niin oon mieluummin hippasen kiitollinen.

Siksi, että toi Pauliina tuossa uskalsi karata, irrottautua arjesta ja paeta kolmeksi kuukaudeksi seikkailemaan. Se tuntuu poikivan edelleenkin enenevissä määrin hurjia juttuja elämään. Ei ehkä sellaisia mitkä näkyvät nyt juuri tässä hetkessä, mutta ehkä tulevaisuudessa tai ainakin ajatuksen tasolla. Tai niin, eiköhän se juuri näkynyt tuossa joulukuussakin, kun heitin jälleen koulukirjat jorpakkoon ja pakenin uudelleen.

Mut jos mä jostain oon vähän kade, niin tuosta kivasta asusta, joka näyttää aika näppärältä maidottomalla ja vehnättömällä vedelleen mimmin päällä. Pitäis vissiin harkita moista taas, niin hatun alta löytyis palloposkien sijasta jotain ihan muuta. Tai toisaalta, mitäpä tuollaisilla asioilla on edes väliä.