Nurkan takana kolkutteleva kevät on avannut näköhermoja uudella tavalla niin, että jopa kameran kanssa heiluminen on alkanut tuntumaan taas mukavalta. Salaa jopa toivon, että se alkaisi taas pikkuhiljaa tuntumaan luonnolliselta kädenjatkeelta, eikä joltain utopistiselta vempeleeltä, jota en yhtäkkiä osaakkaan enää käyttää.

Asiasta innostuneena muutama satunnainen otos, joissa pääosassa siskon koti, joka näytti lauantaisessa kylmässä valossa täydellisen seesteiseltä, meikäläisen vielä hippasen ruskettunut naamataulu sekä tämän hetken kulutetuimpia asusteita.

En tiedä onko korvakorut ja Pauliina teidän mielestänne kummastuttava yhdistelmä, mutta minusta on. Viimeksi olen tainnut hyödyntää korvista löytyviä lävistyksiä viime kesänä ja silloinkin niissä killui jotkin pikkuriikkiset, hyvin huomaamattomat korut. Niin kauan kunnes ahdistuin ja otin ne jälleen kerran pois. En siis oikein osaa sanoa, mitä tapahtui viime viikolla kun pyöriskelin Lindexin koruhyllyjen välissä. Ei ainakaan mitään kovin loogista, sillä yhtäkkiä tönötin kassalla ostamassa näitä hervottoman kokoisia palleroita. Hauskathan ne ovat, mutta niin ei-minun-näköiseni.

Siskokin katseli silmät pyöreinä, kun saavuin uusissa pallukoissani kylään. Sen verran oli eriskummallinen näky.

Muut kuvissa näkyvät asusteet ovatkin sitten niin ehtaa minua, että tuskinpa nuo kummajaiset onnistuvat minua erilaiseksi muuttamaan. Saattaa itseasiassa olla, että kyllästyn näihin jo ensi viikolla, ja varmaan kuvaamiseenkin, jos itseäni yhtään tunnen.