KUVAÄHKY

Maailmankirjat mullin mallin, vähintäänkin.

Näin ajattelin minä, kun huomasin, etten ole nostanut teille Instagramin parhaimmistoa sitten…niin en edes tiedä milloin viimeksi. Ehkä joulukuussa, jos silloinkaan. Mitään hirmuisesti ette ole menettäneet, mutta ajattelin silti ottaa itseäni niskasta kiinni ja vääntelin tuossa eilisillan ratoksi kollaasin jos toisenkin. Yhteensä niitä on yhdeksän, joten varoitan, kuvaähky on hyvinkin mahdollinen sivuoire siinä vaiheessa, kun olette päässeet postauksen loppuun.

Hieman meinasi iskea melankolia, kun katseli noita Kambodzan lämpöä hehkuvia kuvia. Aika on niin eriskummallinen veitikka, että tuntuu, kuin reissusta olisi jo ikuisuus. Siis ihan niin ikuisuus, että myönnän katselleeni lentolippuja jo tällä viikolla, hupsista. Lähdössä en kyllä ole, siis vielä. Katsellaan vaikka tossa syksyllä sit taas.

Sen sijaan minä lähden tänään Forssaan, miettikääpä miten hyvä toinen vaihtoehto ihmisellä onkaan. Saattaa olla, että siellä on niin hupia, että palailen langoille vasta viikonlopun jälkeen. Jos ja kun näin varmasti tapahtuu, niin toivotan jo nyt: oikein mielettömän mahtavaa viikonloppua tyypit!