Keväisin sitä aina ymmärtää,
miten pienestä sitä ihmismieli osaa olla iloinen.

Askel tuntui tänään aamulla kevyeltä, kun pienen pakkasen saattelemana koko maailma tuntui raikkaalta ja kirkkaalta, taivas on pitkästä aikaa sininen. Yllättävän pitkillä yöunilla saattoi tietysti olla myös osuutta vireystilan mahtavuuteen. Ja koko tämän aurinkoisen päivän päätteksi, hymyillä virnistin superleveästi, kun kurkkasin kelloa auringon laskiessa. Tänään se taisi olla jo aika reippaasti yli viiden. Ja taivas oli mielettömän värinen, sekoitus oranssia ja violettia.

Viime lauantainakin myhäilin koko aamun. Heräsin niin, että oli jo valoisaa. Söin aamupalaa sohvalla, luin Tove Janssonin lohdullisen viisaita sanoja ja katselin kuinka aurinko paistoi suoraan naapuritalon räystään nurkalta. Saakeli miten hienolta tuntui, vähän kuin olisi herännyt talviunilta. Vielä hienommalta tuntui, kun kirmasin muutama tunti myöhemmin siskon kanssa kauppaan, aurinkolasit nokalla keikkuen.

Juurihan sitä reissussa tuli aurinkolaseja käytettyä, mutta silti, kevään ensimmäiset kirkkaat päivät, niissä on ihan erityistä fiilistä. Seuraavaksi jouduttekin varmaan kuuntelemaan tarinoita siitä, kun kiskaisin nahkarotsin jälleen niskaani tai puin kengät ilman sukkia.

Mitä näitä ihmeellisen upeita asioita nyt sattuu olemaan,
joista pieni ihminen ihan innostuu.