Lupasin palata piakkoin, heti kun joulu olisi juhlittu omalla omituisella tavalla pois alta. Mutta en päässyt edes osallistumaan koko juhlintaan, vaan vietin joulun vessanpynttyä halaillen, kiroten huonoa onneani ja ylöspäin pyrkivää vatsalaukun sisältöäni.

En ole erityisen varovainen, en kotona enkä reissussa. Oikeastaan minua ja varovaisuutta ei ainakaan ruuan kanssa sovi liittää samaan lauseeseen. En kanna mukanani käsidesiä, enkä takuulla muistaisi käyttää sitä jos kantaisin. Syön kaiken mitä pöytään kannetaan, enkä nirpistä nokkaani edes niille matkailijoiden suurimmille kauhuille: majoneeseille, jääpaloille tai kypsentämättömille ruuille. Bakteerit vaanii vähän joka nurkalla, joten olen päättänyt olla stressaamatta niistä sen enempää.

Ruokamyrkytys pääsi silti yllättämään ihan puun takaa ja veti voimat aivan totaalisesti. Vietin muutaman päivän nestepitoisella ruokavaliolla ja makasin kylmänhikisenä bungalowissani ja luulin kamalan vellovan tunteen jatkuvan ikuisesti, mutta nyt olo alkaa jo normalisoitumaan. Pikku hiljaa. Eilen yllätin itseni ruokahalulla, tänään pääsin ylös jo suhteellisen aikaisin, enkä tarvinnut unta kellon ympäri.

Yllättäen ei siis paljoa muuta kerrottavaa kuin sairaskertomuksia. Palailen taas, kunhan pääsen ulos kuplastani, toivottavasti kameran kanssa varusteltuna.