Kuten jo aamulla mainitsin, täytin tänään vuosia.
Näihin samoihin aikoihin on myös minun ja Vallilan kodin vuosipäivä.

Miten nopeasti aika meneekään?

Onko siitä muka tosiaan vuosi, kun kannoin kimpsuni ja kampsuni tänne korkeiden seinien suojaan ja metsästin kirpputorilta uusia mattoja puulattioiden peitoksi? Vaikka tilanne onkin nyt ihan toinen kuin tuolloin vuosi sitten, niin koti tuntuu yhä hyvältä. Omalta, vaikka se ei oma olekaan.

Harmi, että tämä on mun ja Vallilan kodin viimeinen vuosipäivä. Sillä joskus ensi syksynä mun tarvitsee taas pakata tavarani ja luovuttaa kotini putkiremontin runtelemaksi. Mutta tiedättekö mikä on jännittävää? Se, että en tiedä, mihin sitten menen. Jollain tapaa tuntuu, että se olisi tilaisuus paeta. Kantaa pahvilaatikot uuden kodin sijasta jonnekkin säilöön. Ostaa lentoliput ja kadota hetkeksi. On tässä vielä onneksi aikaa pallotella.

Luotan siihen, että seuraava päämäärä selkenee omalla painollaa, ei niinkään pakottamalla.

PS. Toivoisin ehkä syntymäpäivälahjaksi vähän lunta ja pakkasta. Ottaisin sata kertaa mieluummin hieman kylmemmät kelit, jos saisin muutaman aurinkoisen tunnin päivään.