Mitä kuuluu teidän keskiviikkoonne ihmiset rakkaat?
Itse pystytin tänään kotikoulun Jennin kanssa minun keittiööni. Laitoimme läppärit hurisemaan (kyllä, olen aika kipeesti uuden tarpeessa) ja paukuttelimme muutamaa koulutehtävää taas himpun verran lähemmäksi palautusta. Kotona työskentelyssä on muuten muutama selvä hyötyseikka. Ensinnäkin, kahvia on loppumattomat määrät ja safkaakin voi vääntää heti kun alkaa nälättää. Toisekseen, habitus voi olla ihan just sillä tasolla kuin halajaa. Ja kolmanneksi, niiden lökäreiden ja sotkunutturoiden kanssa voi jammailla musikkin tahdissa, joka voi olla ihan niin kovalla kuin kehtaa vain kuunnella.
Joten siis ihan kiva keskiviikko täällä, vaikka se tulikin vaihteen vuoksi koulujuttujen parissa vietettyä.
Olen kuitenkin käyttänyt koko älyllisen kapasiteettini tältä päivältä ja siitä saatte yllättäen kärsiä te. Ei siis mitään ihmeellistä tänään blogin puolella, ainoastaan aimo kasa kuvia instagramin puolelta. Mutta mä tykkään näistä kuvista, ovat jollain tapaa aitoja, vaikka tietty ovatkin hieman lavastettuja. Ihan en oo sentään sataa kuvaa räpsinyt ja porannut jos näytän lihavalta, niin kuin tässä yksi päivä somesta lueskelin erään instagram-julkkiksen tehneen.
Noin 75% mun kuvakansion otoksista on keltaisista vaahterapuista, joita kuvailen aina, kun vain satun olemaan ulkosalla yhtaikaa valon kanssa. Tai siis kuvailin, jos tarkkoja ollaan. Mun kotipihan puista kun tasan yhdessä on enää muutama säälittävä lehti jäljellä. Pitäisi kai pikku hiljaa oikeasti myöntää, että se talvi on ihan aikuisten oikeasti tulossa. Mutku en haluis…
Tuo selfie on otettu muuten yhtenä erityisen kivana työpäivänä, kun pääsin stailaamaan meidän portaalille yhdet kuvaukset. Jos joku duuni tällä hetkellä houkuttelisi, niin se olisi ehdottomasti kuvauksien visuaalisesta sisällöstä vastaaminen ja nyt on ensimmäiset sitten takana. Tai olin mä kyllä kesälläkin harjottelun yhteydessä häärimässä yksien sisustuskuvausten kulisseissa. Sain silloin useamman ihmisen nauramaan omalle perfektionismilleni, mitä tuli koristetyynyjen ja torkkupeittojen asetteluun…heh heh.
Sain aika hulvattoman nauruhepulin, kun bongasin viime viikolla tuon kuvan itsestäni reilun kahden vuoden takaa. Violetti fleda ja noitahattu oli kova juttu silloin ja pukeutuminen muutenkin aika kokeilevaista. Nykyään oon ihan tylsän tavallinen vaan. Tai vanha. Tai löytänyt oman juttuni. Mitä näitä kliseisiä vaihtoehtoja nyt on.
Kehaisin viikonloppuna juuri serkulleni, että rakastan kotiani yhdestä ihan erityisestä syystä. Meinaan siitä, että auringonnousun näkee toisesta huoneesta, oikeastaan ihan vain päätään sängystä nostamalla ja auringonlaskun keittiön ikkunalaudalla istuen. Tuon faktan huomaa kyllä taas näistä kuvistakin, sen verran on tullut tykitettyä pilvipornoa sinnekkin.
Näytin viikonlopun riennoissa pitkästä aikaa ihan naiselta ja se tuntui yllättävän kotoisalta. Huolimatta siitä, miten rasittavaa viininpunaista huulipunaa on korjailla tunnin välein tai kuinka perkeleen kipeet jalat olivat, kun käytin varmaan vuoden tauon jälkeen korollisia nilkkureita. Voin antaa viitettä viimeiseen kohtaan kertomalla, että kävelin himaan ilman kenkiä. Pizzerian kautta totta kai.
Oikean yläkulman makeen näköinen mesta on naapuritalon kirpputori, josta mun pitäisi varmaan varata pöytä itselleni. Toinen vaihtoehto, johon kallistun ehkä enemmän, on varata pöytä Konepajan Brunosta. Onko jollain kokemuksia siellä myymisestä? Houkuttelee jotenkin tällä vapaa-ajalla enemmän dumpata kaikki kamat päiväksi myyntiin ja poistua, kuin hinnoitella yksittäisiä tuotteita illat pitkät.
Muistatteko kun kirjoittelin epäonnisista kokeiluyrityksistäni tuon Benecosin meikkivoiteen kanssa? No kerronpa nyt senkin, että me tullaan jo toimeen. Salaisuus piileekiin ilmeisesti siinä, että töräyttää sormen päälle hieman isomman pisaran tavaraa ja sitten hieman raivoisasti levittelee sen pitkin naamaansa. Yksi suihkautus ruusuvettä meikkivoiteen päälle tekee myös terää. Varsinkin, kun on tottunut käyttämään heleitä ja ohuita bb-voiteita.
Nyt ajattelin lopetella tämän keskiviikon aivopieruni ja linnoittautua sohvalle viltin alle. Saatoin juuri antaa viimeisen kuoliniskun sosiaaliselle elämälleni, kun löysin eilen Viaplaysta Once Upon a Timen neljännen kauden. Hupsista!
