PIKKU KIRPUN SEURAAJA

Muistuukohan kellään mieleen postaus viime maaliskuulta, jossa esittelin pikkuisen matkakaverini, Nikonin kameran? Jos ei, niin sen voi kurkata täältä!

Kirppu oli mitä mainioin valinta matkalle, sillä se oli pienen kokonsa vuoksi suhteellisen huomaamaton, kevyt kantaa ja mahtui pikkuiseen päivälaukkuuni täysin moitteetta. Asetustensa puolesta sillä oli ihan naurettavan helppoa kuvata, joten ihan vain senkin vuoksi nostaisin peukun ylös. Pikaisistakin tilanteista sai äkkiä kuvia, kunhan oli muistanut vääntää muutaman asetuksen kohdalleen.

Kirppu lähti takaisin Nikonille kun palasin Suomeen, mutta sain vaihdossa toisen kameran testaukseen, kirpun isoveljen, kuvissa näkyvän Nikon 1 J5:sen. Tuo uudempi ja hieman tyylikkäämpi versio kulki mun kanssani läpi kesän ja nyt vielä syksylläkin olen kuvannut sen kanssa ahkerasti. Pakko myöntää, että olen kuvannut tällä jopa mieluummin kuin isolla järjestelmäkamerallani. Laitoin postaukseen mukaan kuvia sekä kamerasta, että kuvia, joita olen kameralla ottanut.

Vaikka aika pitkälti kaikki blogissa näkyneet kuvat, asukuvia lukuunottamatta, on tullut kuvattua tällä.

Teinpä myös kompaktin listan tuon kameran parhaista ominaisuuksista:
1. Pieni, joten näppärä kuljettaa mukana oikeastaan missä vaan
2. Näyttö, jonka saa käännettyä(helppo kuvata esim. ylhäältä päin) ja jossa on myös kosketusominaisuus(helppo tarkennus)
3. Helppokäyttöiset asetukset.

Kirpun isoveli lähtee nyt myös palautukseen ja mun pitäisikin pohtia, että millaisen kameran raahaan mukaani joulukuun matkalle. Puhelimessa on ihan pätevä, mutta alkaako se jälkeen päin harmittaa? Siis se, ettei ole saanut ns kunnollisia kuvia napsittua? Saattaapi olla että alkaa.

*Kamera saatu testaukseen Nikonilta