Mikä on ollut parasta tässä lokakuussa (noin niinku materiaa miettien), joka on taas jollain ihmeellä porskuttanut viikon eteenpäin?
1. Ehdottomasti se, että sain vihdoinkin kalenterini, jonka tilaamista jahkailin ainakin kuukauden verran. Mulla taisi olla aikeena näyttää keskisormea arjen oravanpyörälle, mutta tajusin, ettei mun aivokapasiteettini pysty millään keskittymään asioiden muistamiseen. Siispä tein asiasta edes hieman miellyttävämpää ja valikoin kanteen mitä makeimman Frida Cathlon! Jospa nyt muistaisin mitä menoja olen sopinut (yleensä siis en yhtään mitään) ja milloin seuraava koulutyö tarvii palauttaa (yleensä ihan liian pian).
2. Nuo kaksi yläkulmassa keikkuvaa kynsilakkaa, jotka ovat Natural Coden tämän syksyn mallistoa. Tuolla glitter-räjähdyksellä lakkasin viikonloppuna mintunvihreä alulakan päälle ja sain aika monet kehut maikeista kynsistä. Mattailen, mutta kuitenkin hileilevä petrooli puolestaan on kynsillä nyt. Eri makea sekin.
3. Uusi Samsung saapui piristämään mua tuossa muutama viikko sitten ja oon vihdoin päässyt sinuiksi sen valtavan olomuodon kanssa. Mitä mahtavinta, siinä on tosi hyvä kamera ja isolta näytöltä on helppo tehdä esim vähän duuneja. Tai en mä sillä mitään duuneja tee. Lähinnä selaan Pinterestissä quoteseja, jotka koskettaa mun yhtäkkiä niin herkäksi muuttunutta sisintäni ja kuuntelen musiikkia, joka nollaa aivot turhista murheista. Nyt oon muutaman päivän rallatellut taas Yonan uusimman levyn tahdissa. On hyvä!
Kynsilakat ja puhelin saatu testaukseen blogin kautta.