Arvaskohan jo joku, että mistä asiasta meikälikka eilen salakavaasti vihjaili?

Ei se ole varmaan epäselväksi jäänyt, että tuleva talvi kylmässä on hieman ahdistanut. Tai se, että sydän halajaa niin hemmetisti takaisin lämpöiseen. Mestoille, jossa stressi ja suorittaminen on yhtä todennäköistä kuin vessapaperin tai hyvän nettiyhteyden löytäminen.

Ja sinnehän sitä taas mennään. Hieman alle kaksi kuukautta. Sitten heitän pikkuisen repun selkään ja lähden joululomalle Kambodzan lämpöön.

Päätös tuntui niin helpolta, niin vaivattomalta ja niin luontaiselta. En miettinyt kauaa, varsinkaan sen jälkeen, kun sain sovittua Jeren kanssa, että reissataan jälleen yhdessä. Ei tällä kertaa pariskuntana, vaan hyvinä ystävinä.

Sydän tuntuu kevyeltä, pää ei tunne vielä mitään.
Mutta sinne olen taas menossa, oikeaan suuntaan.