Benecosin tuotteet saatu testaukseen blogin kautta*
Se kemikaalien määrä, mille tulee itsensä päivittäin altistettua tavallisen kosmetiikan vuoksi, on aika hurja. Siksipä oon tehnyt pikku hiljaa askelia luonnollisimpiin tuotteisiin. Sinänsä ihan loogista. Jos lautaselta löytyy luomua ja se lautanen itsekkin tiskataan ekotiskiaineella, niin miksi se syojä sitten tuuttaa muilla keinoin kemikaaleja itseensä.
En silti sanoisi, että luonnonkosmetiikka olisi mulle kovinkaan tuttua. Tämä siksi, että se purkkimeri silläkin saralla nyt on vaan aika valtava. Testaillut olen kuitenkin, kaikkea eyelinereistä silmänympärysvoiteisiin. Useimmiten tykkään, joskus ei natsaa. Mutta niinhän se on kaiken kosmetiikan kanssa.
Mulla on ollut yksi osa-alue ekomeikkien saralla, johon en ole päässyt ennen iskemään näppejäni. Ja se olisi niinkin yksinkertainen juttu, kuin meikkipohja. Paitsi nyt, kun olen testaillut kohta viikon ajan innoissani Benecosin meikkivoidetta ja poskipunaa. Toinen oli hitti ja toinen mahdollisesti huti. Tai sitten en vain osaa käyttää sitä.
Hitti-ainesta on ehdottomasti tuo poskipuna, jonka sävy on tosi kaunis, oranssiin vivahtava pinkki. Mattainen poskipuna antaa juuri sopivasti pigmenttiä ja sillä on helppo pyöritellä sellainen terveen näköinen puna poskille. Mikä on aika tarpeellista nyt, kun puoli vuotta naamalla keikkunut rusketus on alkanut katoamaan. Punan kylkeen tuli myös Benecosin oma sivellin, joka sekin on vegaaninen ja kaiken lisäksi tosi laadukas ja pehmoinen. Tää syrjäyttää ihan täysin mun aikaisemman siveltimeni.
Mahdollinen huti puolestaan on tuo meikkivoide. Lopputulos on kyllä ihan kiva ja on se selviytynyt kunnialla 12 tunnin koulupäivästäkin ilman minkäänlaista kiinnitystä, mutta sen levittäminen on kovin vaivalloista. Levitän meikkivoiteen aina sormin, koska se on mielestäni näppärää. Tätä ei kuitenkaan voi ottaa kerralla kuin pienen pisaran ja levitys on tapahduttava noin sadasosasekunnissa, ennen kuin meikkivoide ikään kuin jämähätää paikoilleen. Sana mahdollinen tuossa hudin edessä tarkoittaakin sitä, että ehkä en vaan osaa käyttää tätä.
Oisko vinkkejä?