Eilen sattui olemaan kammottavin päivä naismuistiin. Kaikki tuntui menevän, pardon my French, aivan päin persettä. Teki mieli sulkea ikkunat ja puhelin, hautautua peiton alle ja porata silmät päästäni. Mutta eihän se olisi mitään auttanut.

Sen sijaan kävin kirpputorilla ja ostin itselleni kukkamekon sekä skeittilaudan. Ja ei, en osaa käyttää tuota jälkimmäistä, mutta ehkä opettelen. Ehkä lahjoitan sen Jerelle. En ole vielä päättänyt. Kukkamekkoa sen sijaan osaan käyttää, vaikka se onkin juuri siinä rajoilla, voiko sitä edes kutsua mekoksi. Mekossa ei minun mielestäni kuulu vilkkua peppu kumartuessa, mutta ilmeisemmin tästäkin voi olla useampaa mieltä.

Lakkasin varpaankynteni vaaleansinisiksi ja röyhkeästi ihailin niitä koko päivän.

Kutsuin ystävän kylään, sellaisen, joka toi tullessaan jäätelöä ja pullaa. Minä keitin kahvit. Kun maha oli täynnä makeaa ja sydän purettu, olo oli jo paljon kevyempi. Sillai mielen kannalta. Ehkäpä vatsa olikin niin täynnä, ettei pää enää voinut.

Soitin myös toiselle ystävälle sekä isosiskolle. Muutamaa tuntia myöhemmin istuimme kaikki sohvalla ja kippistimme blogialmuina saadulla skumpalla. Kippistimme elämälle, yhden ystävän työpaikkahaastattelulle ja minun porun täyteiselle päälleni.

Ei ollut enää huono päivä, oli hyvä.