Puhuttiin juuri toimistolla siitä, miten välillä kuvaaminen tuntuu hyvältä, välillä kirjoittaminen. Blogiongelmia siis, sellaisia mitä voi olla välillä vaikea ymmärtää. Jotenkin vain inspiraatio on välillä vaikea saada kukkimaan, jos blogivuosia on takana se seitsemän.

Luulin näiden kahden, kirjoittamisen ja kuvaamisen, lyövän tällä hetkellä kättä. Olevan hyvässä tasapainossa. Kunnes yllätin itseni jälleen kerran melankolisen jaarittelun parista. Oikoluettueni pyyhin koko litanian. Jos minäkään en jaksa lukea omien aivojeni tuotosta, niin ette tekään.

Melankolia rivien välissä myös yllätti minut. Etenkin, kun postauksen pääpointti on se, että halusin esitellä teille värikaksikon, jota tuijottelin pitkin päivää myhäillen. Niin hyvin vaaleansininen kynsilakka ja kupariset asusteet tuntuivat sopivan yhteen. Että juu, myhäilin.

Ei noin muutenkaan pitäisi olla aihetta haikeuteen. Ehkä se on vaan joku syntymässä asennettu suomalaisen nuoren naisen ominaisuun. Että vähän tarvii olla mystinen ja runollinen.

Vaikka oikeasti tosiaan, katselen vaaleansiniseksi lakattuja kynsiäni.