KATUMUSHARJOITUS JA FINNIAPULAISIA

Ei uskoisi, että tänään on torstai.

Veikkasin maanantaita tai korkeintaan todella krapulaista sunnuntaita. Niin tahmeasti käy aivot ja kroppa. Tekee mieli kaikkea hyvää, farkut, jotka oli helmikuussa ihanan rennot kiristää nyt hieman, väsyttää ja naamakin pukkaa pieniä finnejä minkä jaksaa.

Olisi taas aika kurkata peiliin, sanoa moikka kesämoodille ja hylätä huonot tavat hetkeksi. Meikä kun kuuluu siihen ihmisryhmään, jonka kroppa ottaa nokkiinsa vähän kaikesta. Viikonloppuna hörpitystä viinistä aivot tuntuu käyvän koko seuraavan viikon tahmeana, suolanhimoissa rouskutetut sipsit näkyy heti ahterissa ja naama, se on kaikista pahin.

Kuten ehkä arvasittekin, täällä on koitettu elellä taas ihmisiksi villiksi vedetyn viikonlopun jäljiltä. Lautanen täyttyy vihreällä, jotta ihmeellinen väsynyt olo joutuisi romukoppaan ja vaatteet eivät ahdistaisi päällä. Tankkaan vettä kuin hullu ja jätän tissuttelut nyt hetkeksi sivuun. Mutta naama ei ole moksiskaan näistä katumusharjoituksistani, se tarvitsee osakseen ihan erityistä huomiota. Siispä oon aika iloinen, että sain hetki aikaa sitten testaukseen tehokaksikon, jolla uskokaa tai älkää, saa pahimmatkin tulehdukset taltutettua.

Näitä apteekista saatavia Lieracin Prescription– tuotteita suosittelen rasvoittuvan ja epäpuhtaan ihon omistajan kokemuksella. Kun on ollut aina iholtaan huono ja on testannut kaikki tuhnuimmatkin kasvovedet, etanavoiteet ja näppylöitä kuivattavat ihmesalvat, osaa arvostaa tuotteita, jotka toimii.

Mulla on ollut testauksessa Keratolyyttinen liuos, jota olen levittänyt tunnollisesti iltaisin vanulapun avulla puhdistetuille kasvoille. Se jättää jälkeensä ihana puhtaan fiiliksen, supistaa ihohuokosia ja saa ihon kokonaisuudessaan jotenkin todella raikkaan näköiseksi. Sen tarkoitus on puhdistaa ja desinfioida. Täyttää tehtävänsä erittäin hyvin ja jo itsessään vähentää, ainakin minulla, ihon tulehdusherkkyyttä ja ihohuokosten tukkeutumista.

Mutta jos kuitenkin sattuu käymään niin, niin kuin minulle viime viikonlopun mökkitohinoissa, että naamaan ilmestyy tulehtuneita pikku näppylöitä on olemassa tuo toinen pikku paholainen. Tuo kaksivaiheinen tiiviste on se, joka kuivattaa uskomattoman tehokkaasti ne jo syntyneet näppylät. Pikkuisen pullon pohjalla on jauhetta ja sen päällä nestettä. Tuotetta käytetään upottamalla vanupuikko pullon pohjalle ja nostettaessa siinä on vaaleanpunaista töhnää, joka levitetään näppylöiden päälle yön ajaksi. Aamulla näppylät ovat satavarmasti joko kutistuneet tai kokonaan kuivahtaneet. Se myös ehkäisee arpien syntymistä, joka on suhteellisen tärkeää minulle, joka huomaamattani aina raavin kasvojen epäpuhtauksia.

Ihan täysin tämä kaksikko ei ole siis onnistunut mun näppylöitäni karkoittamaan, varsinkin kun viikonlopun takia mulla oli neljän päivän käyttökatko, mutta ihon ilme on parantunut huomattavasti ja syntyvät näppylät ovat hyvin pieniä. Juhuu!

Jatkan jo kuukauden kestänyttä kokeiluani innolla, jospa nämä (ja ne alussa kuuluttamani terveelliset elämäntavat) saisivat näppylänaaman taas hillittyä.