Vietän juuri kahvitaukoa, kotisohvalta käsin. Nenän edessä kippo vaniljalla ja kirpsakoilla puolukoilla maustettua raakapuuroa, päällä pilkottu banaani. Ohessa sammiollinen sumppia. Vaikka olen napsutellut konetta koko päivän töiden puolesta, vietin jostain syystä tämänkin hetken koneella, enkä normaaliin tapaani jotain keskeneräistä pokkaria lukien.

Tuli meinaan aivan hirveän kamala reissuikävä.

Meinasi tirahtaa pikku itku, kun löysin muistikortille unohtuneita kuvia hieman erilaisesta kahvihetkestä kahden kuukauden takaa.

Ilma oli niin lämmin, että selkä hikosi repun alla, jonka pakkasin toiseksi viimeistä kertaa reissun aikana. Lautta, jonka piti lähteä, ei lähtenytkään. Kirottiin onneamme, olisimmehan voineet viettää vielä useamman tunnin meressä polskien ja riippumatossa levytellen, jos olisimme asiasta tienneet. Nielimme ärsytyksen ja marssimme kivan näköiseen kahvilaan, jonka näin ohimennen, kun skootterikyydin antanut herrasmies viiletti sen ohi hetkeä aiemmin.

Kahvi oli ihanan makeaa. Vaaleanpunainen tuuletin surrutti lähistöllä. Jaloissa pyöri karvainen pikku kaveri, jolla oli varmaan vielä kuumempi kuin meillä. Lätkimme korttia kaikessa rauhassa, jo ennakkoon hieman väsyneenä tulevasta matkustamisesta, mutta silti tuokin hetki oli jollain tapaa kiireettömän onnellinen.

Huoh. Tahdon takaisin.