ELECTRIC ORANGE

Oranssi on minulle hieman hankala väri. Samoin kuin kirkas punainenkin. Kestän kumpaakin erittäin hyvin murretuissa muodoissa, mutta sellainen puhdas punainen, hrrrr, ei oo yhtään mun juttuni. Kammo punaista kohtaan on tuntematon, mutta oranssin inhosta syytän tylysti entistä työpaikkaani. Oranssi kuului niin kiinteänä osana myymälän sisustusta ja välillä jopa työvaatetusta, että taisin saada siitä huomaamattani rajun yliannostuksen.

Postipoika toi mulle viime viikolla pussillisen Natural Coden kesäherkkuja, joista suurin osa loisti juurikin tuossa huumaavassa kirkkaan oranssin eri sävyissä. Onneksi kosmetiikassa oranssi ei ole ihan niin paha, ja päätinkin rohkeasti testata kynsilakkaa, joka kantaa ylpeästi nimeä Electric Orange.

*kynsilakka saatu testaukseen blogin kautta 

Ja aika kivahan tuo on, varsinkin jos pitää tuollaisista lämpimistä kirkkaista sävyistä. Peittävän lopputuloksen sai kahdella kerroksella ja sävy tuo jostain syystä mieleen paahteisen Marokon, vaikka en siellä ole ikinä käynytkään. Ainoa miinuspuoli on sivellin, joka on kaikessa pienuudessaan jotenkin kovin avuttoman oloinen.

Uskaltaisikohan sitä seuraavaksi siirtyä oranssiin huulipunaan, jota en muista käyttäneeni moneen vuoteen. Hui!