TOINEN KUUKAUSI RUOKALOMPAKON KANSSA

Takana toinen kuukausi ruokalompakon kanssa ja olen edelleenkin vakuuttunut, että ansaittaisiin vähintään joku kunniapalkinto tästä uraauurtavasta keksinnöstä. Jos olet ihan huulipyöreänä, että mistä toi oikein höpisee, niin suosittelen lukaisemaan postauksen kuukauden takaa, jossa oli takana ensimmäinen kuukausi elämää ruokalompakon kanssa. Löydät sen täältä!

Pitäydyttiin tässäkin kuussa samassa rahasummassa, vaikka pohdiskeltiin aluksi, että pitäisikö euromäärää nostaa inasen. No ei pitänyt. Satanen kummaltakin riittää kuukauden ruokaostoksiin ihan mainosti, varsinkin nyt kesäaikaan, kun noin joka toinen viikonloppu tulee vietettyä jossain muualla kuin kotona. Ja siitä lompakostahan edelleenkin maksetaan vain ne kotiin ostettavat safkat, eikä esimerkiksi mökkiviikonlopun mäiskeitä.

Hyvin ollaan tässäkin kuussa syöty ja osteltu ruokaa jopa sen verran löysin rantein, että oon vietellyt tällä viikolla yksikseni jämäruokaviikkoja. Yksin siksi, että mies otti ja lähti viikoksi parhaan ystävänsä kanssa hevifestareille Saksaan. Minä muija oon siis maanantaista asti nukkunut mahdollisimman leveässä X-asennossa ja puputtanut kaapista kaikkea, mitä sieltä on vaan sattunut löytymään. Kivan rentoa välillä kokata ihan vaan itselleen. Koska esimerkiksi tuota ylhäällä näkyvää, nektariineista, kesäporkkanoista ja mehusta väännettyä smoothieta en saisi varmaan kirveelläkään kaadettua Jeren kurkusta alas.

Jämäruokien ykköset näin kesällä on ehdottomasti munakas sekä kasvissosekeitto. Ensimmäisenä mainittuun upposi herkkusieniä sekä kesäkurpitsa- ja porkkanaraastetta, yllättäen muutama kananmuna, mozzarellapallukan jämät sekä kasa yrttejä. Keittoa varten puolestaan keittelin (kasvisliemikuutiolla maustetussa vedessä) bataattia, porkkanaa, parsakaalia sekä punaisia linssejä. Se ei vaatinut kuin ripauksen suolaa ja tasaiseksi surruttamisen sauvasekoittimella.

Sain keittopäivänä ruokaseuraakin, kun Jenni raahautui töidensä jälkeen Vallilaan valmiiseen pöytään. Päivällisvieraalle oli tarjolla myös jälkkärikokeilua, joka meni parempiin suihin suht äkkiä kahvin seurana. Olin meinaan aikaisemmin päivällä niin innoissani löydettyäni keittiön yläkaapista jätskimuottini, että oli pakko hyödyntää jääkaapissa lojuva, puolikas purkki turkkilaista jugurttia. Noin 250g jugua sai seurakseen mustikoita, vadelmia, vaniljasokeria sekä puoli lusikkaa hunajaa. Koko höskä tasaiseksi sauvasekoittimella ja muutaman tunnin pakastimessa hengailu teki taikoja. Jätski oli oikein hyvää, eikä yhtään liian makeaa.

Alkuviikosta väänsin myös kasvispizzan, sillä jääkaappiin oli jäänyt viikonlopun jäljiltä pikku köntti hiivaa. Isosiskolta varastetun pizzapohjareseptin turvin väänsin lätyn, johon tuli 1/3 pakettia hiivaa, 1 dl vettä, 2 rkl öljyä, n. 3 dl jauhoja ja ripaus suolaa. Päälle tomaattipyreenjämät sekä punasipulia, herkkusieniä, tomaattia, mozzarellaa ja ohut kerros arkijuuston kyljestä raastettua juustoa. Oli muuten ihan erittäin hyvää!

Semmoisia sapuskoja tällä kertaa. Ei mitään ihmeellistä, mutta hyvää perussafkaa kaiken kaikkiaan. Ruokalompakko jatkaa siis meidän taloudessa edelleenkin. On ihan mielenkiintoista myös huomata, että vaikuttaako vuodenajan hiljattainen vaihtuminen jotenkin kauppalaskujen loppusummaan. Nyt kesällä kun on suhteellisen edullista popsia kotimaisia kasviksia päivä toisensa jälkeen.

Onko joku muu innostunut kyttäämään ruokalaskujensa sisältöä? Tai oisko teillä jakaa joku hyvä jämäsafka? Laittakaahan perjantain kunniaksi näppäimistöt sauhuamaan.

TB VUOTEEN 2013

Koska viime heinäkuun blogiarkisto ammottaa edelleenkin tyhjyyttä, otin aikakoneella matkan vielä kauemmaksi, kesään 2013. Ja täähän oli paljon kivempaa. Ehkä siksi, että ympäristö on niin eri. Ehkä koska kuvaustyyli on hieman muuttunut. Tuntuu, kuin nämä kuvat olisi ottanut joko vieras, vaikka silti aistin oman jälkeni jokaisesta.

Tuo viimeinen kesä forssalaisena oli mukava. Lähistön vehreät lenkkipolut tallaantu sileiksi kun meikä lönkytteli siellä, erityisesti sateen jälkeisinä raikkaina hetkinä. Serkkulikan kanssa oli hauskaa asua ja oltiin kaiken kukkuraksi vielä samassa puutarhassa duunissa. Töiden jälkeen sotkettiin konkelit sauhuen ostamaan bisseä ja kokkaamaan. Tai istuttamaan kukkia omalle pienelle parvekkeelle. Muistan myös sen heinäkuisen päivän, kun sain tulokset koulusta. En tiennyt miten päin olisin ollut, siksakkasin vaan ympäriinsä ja meinasin itkeä.

Aika paljon on muuttunut tuon jälkeen. Ja tulee muuttumaankin. Tuntuu, että tuulet puhaltelee taas. Tekee mieli pakata taas kamansa ja lähteä johonkin. Mut jos tuo koulu nyt ensin.

SE OIKEA

Oon asiasta entistä vakuuttuneempi: se oikea marssii kohdalle silloin, kun sitä vähiten odottaa.

Ei, en puhu nyt miehistä, vaikka omani saapasteli kyllä elämääni yllättäen. Puhun vaatteista ja erityisesti niistä vaatteista, joita niin kovasti haluaa. Etsimällä niitä harvemmin löytää, vaan ne paukahtaa jostain sitten, kun itse haluavat.

Etsin koko kevään valkoista mekkoa, jollainen mun vaatekaapistani tuntui puuttuvan. Halusin, että siinä olisi hihat ja että se olisi väljä, kangas kevyesti laskeutuvaa. Haaveilin myös pitsisistä yksityiskohdista, ehkä paljaista olkapäistä. Kyllä niitä löytyikin, mutta ne joko näyttivät päällä omituisilta tai olivat yhtä kalliita kuin lentoliput eurooppaan. Eivät siis houkuttelevia ollenkaan.

Valkoinen mekko saapasteli elämääni ovet paukkuen, kun bongasin sen käytettynä odottamassa ostajaansa. Hintaa femman verran, ihanan väljä malli, mutta kuitenkin skarppi leikkaus. Näyttää luonnossa ihanalta, näissä kuvissa vähän hassulta. Kaikki ei siis kai voi mennä nappiin kuitenkaan.

Lupaan uuden kuvausyrityksen, sillä musta tuntuu, että elän tuossa loppukesän. Ensi kerralla harkitsen vakavasti jopa hymyilemistä!