Onpas varsin kummallista olla kotona.

Saavuttiin muutaman vuorokauden valvomisen jälkeen Helsinki-Vantaalle noin puoli yksitoista maanantai-iltana. Vastassa oli Jenni, joka oli salapoliisin elkein selvittänyt meidän lentomme aikataulut. Sullouduttiin onnellisena autoon ja ihmeteltiin, miten pihalla voi edelleen olla niin valoisaa.

Koti odotti melkein sellaisena, kuin sen jätin maaliskuun alussa taakseni. Sisko tosin oli käynyt vierailulla ja imuroinut, vaihtanut puhtaat lakanat sänkyyn ja ostanut muutamia kriittisen tärkeitä asioita jääkaappiin. Erityisesti laitoin arvoa kauraleivälle, tuoreelle kurkulle ja vaniljan makuiselle soijamaidolle, jota liruteltiin vielä yöllä keiteltyjen sumppien joukkoon. Hörpittiin niitä sohvalla ja mietittiin, että miten täällä voikin olla näin hiljaista.

Kuuman suihkun jälkeen oli lähes euforinen tunne kömpiä oman peiton alle.

Nyt kotona tuoksuu tuore minttu, reissuvaatteet on suloisen sekavana, mutta puhtaana läjänä odottamassa viikkaamista ja jääkaappi on täytetty kaikella sillä, mitä ehti tulla ikävä. Nurkkia on jo vähän puunattu, univelkoja nukuttu pois ja ystäviäkin ehditty nähdä muutama kappale.

Onpas varsin hyvä olla kotona.