HELPPO VEGEBRUNSSI

Meillä kulki eilen lounaaksi ääntä kohden sellainen setti että oli pakko jakaa teidänkin kanssa. Varsinkin kun tää olis oikein oiva setti myös esimerkiksi viikonlopun brunssiksi. Ei vaadi mitään ihmeellisiä aineita, täyttää vatsan paremmin kuin hyvin ja valmistuskin vie vain hetken.

Katettiin pöytään kahvin lisäksi smoothieta, täytettyjä avokadoja ja croisantteja. Jälkimmäiset oli ostettu valmiina kaupasta(yllättäen), halkaistu ja täytetty sillä mitä jääkaapista sattui löytymään. Tällä kertaa löytyi pinaattia, salaneuvoksen jämät ja punaista paprikaa. Kahteen muuhun kirjoitin oikein reseptititkin!

Minttuinen smoothie
– yksi kypsä banaani
– kourallinen pakastevadelmia
– soijajugurttia tai luonnonjugurttia n. desi
– kaksi mintun oksaa (muista ”hakata”)
– puolikkaan limen mehut
– liraus vettä

Sekoita kaikki aineet sekaisin sauvasekoittimella, blenderillä tai millä ikinä tykkäätkään homman hoitaa. Kaada laseihin ja nauti mieluusti aika pian. Jos olet sokerihiiri, koita makeuttaa esimerkiksi hunajalla. Mintun hakkaamisella tarkoitan muuten kevyttä läpsimistä esim käsivarteen tai pöydän reunaan. Maut vapautuvat paremmin.

Täytetyt avokadot
– yksi kypsä avokado
– puolikkaan limen mehut
– kaksi kananmunaa
– suolaa, pippuria ja chiliä

Halkaise avokado ja kaavi tarvittaessa kiven jättämää aukkoa vähän isommaksi. Nosta uunivuokaan. Tirauta limen mehut päälle, riko kananmunat niin, että keltuainen jää aukkoon. Mausta ja laita 250 asteiseen uuniin siksi aikaa että valkuainen on hyytynyt.

Kata kaikki herkut pöytään, laita muusikit taustalle soimaan ja nauti aurinkoisesta kesäpäivästä. Jos oikein tuuri käy ja jääkaapista löytyy skumppaa, vaadin korkkaamaan sen!

Ja sitten kysymys, laittelenko näitä helppoja safkaohjeita jatkossakin? Muistelen, että ainakin jossain vaiheessa niitä ihan erityisesti toivottiin. Toisaalta ymmärrän myös sen, että ne saattavat hieman toistaa itseään. Meikä kun ei edelleenkään oo mikään ihan ykköskokki.