Piti palata sorvin ääreen jo aikaisemmin, mutta Kampot näytti meille vähän ikävämpää puoltaan ja vietin eilisen poliisiasemalla ja sellaisessa omituisessa ”mitä hemmettiä?”-koomassa.

Pyöräiltiin lauantai-iltana kotiin päin kaupungilta, mielettömän onnellisena kaikesta mitä ympärillä tapahtuu. Pysähdyttiin jokea ylittävälle sillalle syömään ruokakojuista ostettuja ihmetyksiä ja katseltiin kuinka pimeä kaupunki oli lähes autio. Hypättiin fillareiden selkään ja kiidettiin tyhjiä katuja hassussa sellaisessa reissuhuumassa. Kunnes märkä rätti heilahti. Oltiin liian hyväuskoisia ja mentiin niin läpinäkyvään ukotukseen, että lähinnä ketuttaa näin jälkeenpäin. Pari nuorta jamppaa tuli juttusille, eikä yhtään ymmärretty, että niillä olikin ihan jotain muuta mielessä. Rytäkässä lähti Jeren kangaskassi, paljon kaikenlaista tilpehööriä, kassin omistajan puhelin ja meikäläisen lompakko rahoineen.

Vaikka jälkeenpäin olo onkin henkisesti hieman raiskattu, ollaan hiton iloisia, ettei käynyt sen kummempaa. Vähän menetettyä omaisuutta ja ylpeyttä, mutta ollaan kummatkin täysin kunnossa. Rikosilmoitus on tehty ja elämä jatkuu. Niin jatkuu myös kuvat Kampotista, joita en halua yhtään varjostaa tällä vähän kurjemmalla kertomuksella. Hyvä täällä on edelleen olla.

Lähdetään pian syömään ja sitten poliisiasemalle katsomaan, saiko paikalliset herrat meille jonkinlaisen asiakirjan naputeltua vakuutusyhtiötä varten. Meidän majapaikan papa soitteli sinne jo heti kun asia tapahtui ja naapurin kaveri saatto meidät sinne eilen kun päästiin sängystä ylös. Maman englantia opiskeleva tytär tuli tulkkaamaan, mutta siltikin hikoiltiin useampi tunti poliisiaseman muovituoleilla. Lähinnä katselemassa kun poliisisetä tavaili meidän sukunimiä ja kirjotteli samoja tietoja ylös yhä uudelleen ja uudelleen.

Eniten kiinnostaisi tietää, miksi kaveri otti meistä valokuvan puhelimeensa. Ehkä meidät löytää kohta jostain ”höynäytetyt turistit”-foorumilta.