Päivät Kuala Lumpurissa on mennyt ihan pelastusarmeijalle. Tai ei toisaalta. Ollaan ensin lilluttu muutama päivä hotellin uima-altaalla ja lopun aikaa lähinnä nukuttu ihan älyttömiä kahdentoista tunnin unia, mässytetty vuorotellen intialaista tai syyrialaista, pakoiltu ukkoskuuroja ostoskeskuksiin ja ihan yleisesti jumitettu.
Olo on totaalisen rento, mutta joku ylisuorittaja tuolla pään sisällä miettii että eikö sitä pitäis saada jotain aikaiseksikin? No ei tosiaan. Siksi tää postauskin tulee vuorokauden myöhemmin kuin alunperin piti. Kun ei oo mikään kiire nyt ollessa.
Kuvat ovat jälleen instagramin satoa. Sinne on tullut jonkin verran päivitettyä, vaikka muuten jostain syystä kaupunki ei innosta mua kuvaamaan. Ehkä kaivan kameran mukaani tänään, kun jaksan vaivautua poistumaan vastapäätä olevaa safkamestaa pidemmälle.
Leppoisaa ja rauhaisaa lauantaita sinnekkin!