Tuntui otelliselta palata takaisin Kampotin kuviin nyt, kun löydettiin itsemme jälleen samasta kaupungista. Ai miksikö? En tiedä. Ehkä siksi, ettei keksitty muutakaan paikkaa, minne oltaisiin haluttu mennä. Ja tämä siis kaikella positiiviella energialla, ei keksitty sellaista paikkaa, johon oltaisiin mieluummin kulutettu ne muutamat viikot, joita meillä vielä on Kambodzassa jäljellä. Kaupunki on niin avoin, niin ystävällinen ja vielä omalla tavallaan koskematon, vaikka kujille turisteja jonkun verran mahtuukin.

Mutta täällä jotenkin länsimaalaisten ja paikallisten khmerien yhteensulautumista on ilo katsella. Tehdään rintarinnan töitä jossain kuppilassa, yritetään sopuisasti ymmärtää toisiaan kielimuurista huolimatta ja jaetaan hymy jos toinenkin. Mun sydäntä lämmitti kovasti myös se reaktio, jonka meidän paluu sai aikaan majapaikkamme mamassa. Hiipparoin keittiöön lauantaina puolen päivän aikoihin ja säikäytin toisen kysymällä, että ”olisko meille Mama bungalowia”. Sain lämpimän rutistuksen ja passituksen samaan tönöön, josta oltiin lähdetty vain kuusi päivää aikaisemmin.

Ja täällä me taas oltaisiin, nauttimassa Kampotin tunnelmasta. Sen kunniaksi on hyvä jakaa muutamia kuvia, joita räpsin viime visiitillä.

Kuvia on niin miljoonasti, että taidan lopettaa tähän. Laitailen loput langoille sitten, kun jaksan taas istahtaa koneen äärelle. Nyt on niin kostean kuuma ja nihkeä olla, että taidan paeta kylmään suihkuun. Tää maanantai on tullut vietettyä just näin, ihan rauhassa vaan. Ajattelin antaa saman meiningin jatkua.