Kas, mitä löytyi kuva-arkistojen kätköistä. Muutamia tammikuisella, kylmällä valolla siunattuja kuvia. Olen aikas varma, että kuvissa pääosaa piti esittää meikäläisen aamupala (tai kellon mukaan puhutaan varmaan jostain brunssista jo, heh heh), mutta niitä katsellessani tajusin, etten ole kertonut ruokaryhmämme hienoa tarinaa.

En tiedä pitäisikö jättää kertomatta, että pysyisi hieman normaalimpi kuva tästä kaksikosta yllä, mutta kerron silti. Kaikki lähti liikkeelle siitä, että mä päätin, etten jaksa enää katsella vanhaa ruokapöytääni. Muistatteko sen? Se oli täyspuinen, suht siro, mutta kuitenkin tätä isompi. Se on alunperin pikkusiskoni äidin, mutta päätyi vuosia sitten isosiskolleni, joka jossain mielenhäiriöissä maalasi sen mustaksi(okei, oli se anni sillon ihan makee!). Siskokin dumppasi pöydän ja se päätyi mammalleni kukkapöydäksi. Kunnes mulla meni nelisen vuotta sitten lusikat jakoon ja palasin reppureissulta kotiin, josta oli kadonnut miehen lisäksi sohva(onneksi, se oli tosi ruma) ja ruokaryhmä. Sitten se musta pöytä päätyi mun luokseni.

Ja koska en ole ikinä ollut mitenkään turhan tarkka, se seuraili mua jo muutaman muutonkin yli, kunnes tosiaan tajusin, että tahdon siitä eroon. Kallio kierrättää ja muutama kympin seteli myöhemmin oltiin pöydättömiä. Tai ei oikeastaan, koska uusi oli jo tilalla. Tuo pöytälevy löytyi Kierrätyskeskuksesta. Tarkalleen ottaen huonekaluhallin jostain perimmäisestä nurkasta. Maksettiin siitä muistaakseni kahdeksankymmentä senttiä, koska ”ei tätä kukaan oo koskaan halunnut”. En sinänsä ihmettele, sillä ostohetkellä se oli sellainen toisesta päästä pyöreä ja lämpöisen puun värinen.

Kuskattiin se Forssaan ja kun se tuli takaisin Helsinkiin, oli pyöreä pää katkaistu pois ja pinta hiottu puhtaaksi. Mukana tuli myös valkoista puuvahaa, jolla käsiteltiin tuo pöydän pinta muistaakseni kahdesti ja tuikattiin vielä Ikeasta ostetut metallijalat alle. Aika makee ainakin meidän mielestä! Vahaa käytettiin myös keittiön seinähyllyihin. Ne löytyivät ullakkokomeromme perimmäisestä nurkasta paskaisina ja pölyisinä, mutta nyt ovat ihan kuin uudet. Nuo kannattimetkin on muuten ikeasta, maksoivat kai kaksi euroa kipaleelta.

Tuolit puolestaan ostettiin kahdesti. Ensimmäiset haettiin jostain Katajanokan perukoilta kierrätettyinä ja toiset löytyivät Kierrätyskeskuksesta jollain naurettavalla summalla. En muista millä, mutta ei ne ainakaan kamalasti enempää kymppiä maksaneet kappaleelta. Toiset oli luonnollisesti kivemmat, joten nyt meillä olis kolme pinnatuolia vielä ullakollakin. Pitäis varmaan tehdä niiden suhteen jotain, kun päästään kotiin. Hupsista!

Tätä kirjoittaessani saatoin miettiä, et ois vissiin yksinkertaisempiakin tapoja hommata itselleen huonekaluja. Mut toisaalta, sit ei olis tälläsiä tarinoita kerrottavana.

*Ajastettu