Oi voi, kaksi viikkoa Kampotissa katosi uskomattoman nopeaa tahtia. Johtuiko se siitä, että täällä tuntui viihtyvän kuin kotonaan? Ei oikein edes tehty mitään. Taisin lähinnä nauttia lämmöstä, ruuasta, ystävällisistä ihmisitä ympärillä, elämän tietynlaisesta yksinkertaisuudesta sekö siitä, että sai viettää jälleen aikaa tuon yhden aika erityisen tärkeän ihmisen kanssa.

Huomenna aamulla hypätään jälleen bussiin ja osoitetaan nokka kohti uutta kohdetta. Mutta en ajattele sitä vielä, vaan vielä hetken tätä Kampotin rauhaisaa jokimaisemaa, johon oon päässyt uppoutumaan ja kaikkia sen sumuisia auringonlaskuja.

Toivottavasti sunnuntai on mukava sielläkin!