Jos pitäisi kuvailla Phnom Penhiä yhdellä sanalla, niin se olisi kaaos. Kaaos oli koko kaupunkiin pääseminenkin. Oltiin töhöilevään tapaamme laskettu siirtyminen lentokentälle aivan päin prinkkalaa ja bussi jolla sinne suhasimme, kesti sekin puolet kauemmin mitä oletimme. Kuski ymmärsi hätämme, kiiti talla pohjassa kentälle ja päästi meidät hyppäämään vielä liikkuvasta bussista heti kun päästiin oikean terminaalin kohdalle. Juostiin hiki päässä ja rinkat selässä tarkastuksiin ja jonkun hyvän hengen saattelema päästiin vielä koneeseenkin, vaikka lyötiin passit tiskiin noin 15 minuuttia ennen lennon lähtöä.

Aikamoinen kaaos oli myös mun pään sisällä ensimmäisenä iltana tuossa kaupungissa. Kun joka suunnasta nyitään hihasta, myydään huumeita tai tuk tuk-kyytiä ja jokaisessa korttelissa on oma tytöbaarinsa, meinas kulttuurishokki lyödä märkää rättiä kasvoille ihan toden teolla. Selvisin asiasta muutamalla bissellä ja hostellin lakanoihin kääriytymällä. Tuolla matkaseuralaisen tyynnyttävällä läsnäololla oli myös aika suuri vaikutus.

 Päivän valossa kaupunki on paljon armollisempi. Siitä mulla olisi jaettavana muutama kuvakin.

Phnom Penhissä viihdyttiin muutama yö, siirtymiseen tuo kaupunki onkin ihan oivallinen. Saa vähän kuositeltua, ei sen enempää. Tuolta ostettiin liput minivaniin, joka kiidätti meidät helvetillistä kyytiä Kampottiin. Toisaalta olin iloinen nopeasta matkanteosta, toisaalta en. Olisin voinut katsella maaseuduksi muuttuvia tienvarsia pidempäänkin ja myönnettäköön, että hulluna tööttäilevä ja kaahaileva kuski ei saanut multa ihan hirveästi rakkautta.

Kampotin rauhaisissa jokimaisemissa vietetään jo toista viikkoa. Kirjoitan niistä lisää myöhemmin. Nyt ajattelin ehkä päiväunia. On niin rankkaa olla vaan, hihi.