PALA TAIVASTA

Perjantaina oli viikon paras hetki. Hyppäsin ratikasta koulun jälkeen ja lähdin talsimaan kotia kohden. Taivas oli pitkästä aikaa sininen, sellainen oikein hohtavan sininen. Aurinko paistoi ja kadut oli lakaistu hiekoista. Tuijotin pilvetöntä taivasta typerä virne naamallani ja nautin. Se on kummallista miten niinkin pieni asia voi saada ihmisen niin onnelliseksi.

Myös koti sai osansa auringosta. Kumpikin valtava ikkuna päästi sisälleen niin paljon valoa, vaikka ruudut kaipaisivatkin kipeästi kuuraamista, että kuin väkisin kaivoin kameran esille ja nappasin teillekkin muutaman kuvan tuosta ihmeestä. Perjantaina olin liian kiireinen julkaistakseni ne, mutta ehkä niillä onkin hyvä aloittaa maaliskuun ensimmäinen.

En malta odottaa, että miltä meidän koti näyttää kun palataan sen korkeiden seinien suojaan yhdessä muutaman kuukauden kuluttua. Kun valo on enemmänkin itseisarvo, kuin harvinaista herkkua. Luulen, että tulette hukkumaan kuvatulvaan, mutta olen ymmärtänyt, ettei se teitä ennekään ole juuri haitannut.

Aurinkoiseen mielikuvaan on hyvä lopettaa. Ajattelin pakata viikonlopun työrupeamasta väsyneen itseni peiton alle ja nukkua toivoen, että huomennakin saataisiin pala sinistä taivasta.