VIIMEINEN AURINGONLASKU KAMPOTISSA

Oi voi, kaksi viikkoa Kampotissa katosi uskomattoman nopeaa tahtia. Johtuiko se siitä, että täällä tuntui viihtyvän kuin kotonaan? Ei oikein edes tehty mitään. Taisin lähinnä nauttia lämmöstä, ruuasta, ystävällisistä ihmisitä ympärillä, elämän tietynlaisesta yksinkertaisuudesta sekö siitä, että sai viettää jälleen aikaa tuon yhden aika erityisen tärkeän ihmisen kanssa.

Huomenna aamulla hypätään jälleen bussiin ja osoitetaan nokka kohti uutta kohdetta. Mutta en ajattele sitä vielä, vaan vielä hetken tätä Kampotin rauhaisaa jokimaisemaa, johon oon päässyt uppoutumaan ja kaikkia sen sumuisia auringonlaskuja.

Toivottavasti sunnuntai on mukava sielläkin! 

PHNOM PENH

Jos pitäisi kuvailla Phnom Penhiä yhdellä sanalla, niin se olisi kaaos. Kaaos oli koko kaupunkiin pääseminenkin. Oltiin töhöilevään tapaamme laskettu siirtyminen lentokentälle aivan päin prinkkalaa ja bussi jolla sinne suhasimme, kesti sekin puolet kauemmin mitä oletimme. Kuski ymmärsi hätämme, kiiti talla pohjassa kentälle ja päästi meidät hyppäämään vielä liikkuvasta bussista heti kun päästiin oikean terminaalin kohdalle. Juostiin hiki päässä ja rinkat selässä tarkastuksiin ja jonkun hyvän hengen saattelema päästiin vielä koneeseenkin, vaikka lyötiin passit tiskiin noin 15 minuuttia ennen lennon lähtöä.

Aikamoinen kaaos oli myös mun pään sisällä ensimmäisenä iltana tuossa kaupungissa. Kun joka suunnasta nyitään hihasta, myydään huumeita tai tuk tuk-kyytiä ja jokaisessa korttelissa on oma tytöbaarinsa, meinas kulttuurishokki lyödä märkää rättiä kasvoille ihan toden teolla. Selvisin asiasta muutamalla bissellä ja hostellin lakanoihin kääriytymällä. Tuolla matkaseuralaisen tyynnyttävällä läsnäololla oli myös aika suuri vaikutus.

 Päivän valossa kaupunki on paljon armollisempi. Siitä mulla olisi jaettavana muutama kuvakin.

Phnom Penhissä viihdyttiin muutama yö, siirtymiseen tuo kaupunki onkin ihan oivallinen. Saa vähän kuositeltua, ei sen enempää. Tuolta ostettiin liput minivaniin, joka kiidätti meidät helvetillistä kyytiä Kampottiin. Toisaalta olin iloinen nopeasta matkanteosta, toisaalta en. Olisin voinut katsella maaseuduksi muuttuvia tienvarsia pidempäänkin ja myönnettäköön, että hulluna tööttäilevä ja kaahaileva kuski ei saanut multa ihan hirveästi rakkautta.

Kampotin rauhaisissa jokimaisemissa vietetään jo toista viikkoa. Kirjoitan niistä lisää myöhemmin. Nyt ajattelin ehkä päiväunia. On niin rankkaa olla vaan, hihi.

TBT: MIHIN KATOSI BANAANIPANNARIT?

Niin, sitä mä vaan mietin, kun tuo alla oleva kuva lävähti naaman eteen. Mihin ihmeeseen katosi banaanipannarit? Meikäläisen ehdottomin herkuttelusafka, josta ei ikinä tullut morkkista. Sama se kuinka paljon päälle pilkkoi banaania tai mäiskäisi maapähkinävoita. Kai ne katosivat siinä vaiheessa kun muutettiin ja yhden traumaattisen kerran poltin pannarin pohjaan. Kun ei ollut tuo kaasuhella vielä ihan niin tuttu. Tarvii korjata asia, heti kun päästään kotiin.

Sitä hetkeä kauhulla odottaen ajattelin jakaa teille pannariohjeeni. Se on näkynyt täällä ennenkin, mutta jos on vaikka päässyt unohtumaan.

Pauliinan erihyvä banaanipannari

– valikoi täydellisen kypsä banaani(mitä mustuneempi, sen parempi) ja pyöräytä se kuohkeaksi soseeksi blenderissä, sauvasekoittimella tai muulla vempeleellä
– sekoita banaanin kanssa kaksi kananmunaa, kaurahiutaleita oman maun mukaan(itse käytän Pirkan luomu kaurahiutaileita, joiden hinta-laatusuhde on todellakin kohdallaan) ja vaniljasokeria
– lorauta paistinpannulle öljyä, odota että pannu on kuuma ja kaada seos paistumaan
– odota hetkinen ja kurkkaa onko pannari ruskettunut. Jos on, sammuta hella ja käännä pannari ympäri ottamaan väriä toisellekkin puolelle
– liuta lautaselle ja lataa päälle lempparitäytteitäsi. Meikäläisen suosiossa on erityisesti banaani, marjat sekä pähkinät. Niin ja se syntisen hyvä maapähkinävoi.

Nautitaan kera ison kahvikupillisen, johon on helppo hukuttaa se tosiseikka, että aina ei mene kaikki ihan niin kuin pitää. Viimeistään viimeisen suupalan kohtaalla usein elämä tuntuu jo hieman paremmalta. Ja jos ei, niin suosittelen keittämään vielä toisen kupillisen sumppia.

PS. pannarikokeille tiedoksi: mitä enemmän pannarissa on kaurahiutaleita, sitä vaikeampaa se on kääntää kokonaisena. Itse kokkailen pannaria niin usein, että osaan silmämääräisesti arvioida oikean suhteen, mutta on myönnettävä, että olen onnistunut saamaan aikaiseksi muutaman puurohirvityksenkin. Harjoitus, yllättäen, tekee mestarin!

*Ajastettu