Nyt kun katselen vuoden takaisia asukuvia, niin on pakko sanoa: parasta mitä oon pitkästä aikaa tehnyt ulkonäölleni, oli tuo himppasen lyhyempi fleda. Ihan oikeasti. Välillä tekee vain hyvää tehdä jotain erilaista. Vähän ravistella itseään. Ehkä vähän järkyttää kanssaeläjiä.

Toisaalta musta tuntuu, että se toissasyksyinen violetti hiuskuontalo oli monelle paljon rajumman oloinen muutos. Mulle se ei ollut sitä. Jostain syystä en ole ennen ollut niin moksiskaan hiusten väristä, kunhan ne on pitkät. Jollain tapaa varmaan pidin niitä suojamuurinani. Tai jonain naisellisuuden osoituksena tässä muuten hivenen jätkämäisessä olemuksessani.

Mutta kyllä kannatti istahtaa kampaajan tuoliin. Kyllä kannatti purra hammastaan ja ilmoittaa että ’vähän tohon solisluiden alapuolelle’. Kannatti järkyttyä peilikuvastaan ja kannatti harjoitella laittamaan uusi tukkansa uudella tavalla.

Jotenkin tuo kuontalon muutos näkyy myös tuossa mun pukeutumisessani. En osaa ihan tarkkaan eritellä, että miten, mutta jotenkin. Tai ehkä se on vaan joku fiilis mikä näistä välittyy? En tiiä. Mutta tukka näyttää hyvältä! Vähän se on lyhyempi kuin nyt, ja huomattavasti tummempi. Mutta oikein passeli.

taidan pätkäistä hiukseni lyhyiksi taas kesällä. Tai viimeistään syksyllä.
Tai ehkä jo ihan pian.