OLIA X BELLABLOGIT

Liikkuva kuva ei oo mun juttuni ollenkaan. Siis sen puolesta, että tunnen hirmuista myötähäpeää kun katselen itseäni videolta. Vloggaajaa musta ei siis saa ikinä, mutta kahtokaapa silti tuo ylle linkattu video. Se tiivistää kivasti meidän Olia -hiusväripäivän fiilikset (ja siellä on kivoja tipsejä, jos tykkää itse värjätä hiuksiaan). Oli paljon naisia, todella mahtavia sellaisia, paljon päivityksen tarpeessa olevia hiuslookkeja sekä jälkeen päin ihanan hehkeitä mimmejä.

Mä olin koko päivän aina ensimmäisenä. Ensimmäisenä värjättävänä, ensimmäisenä leikattavan ja meikattavana sekä ensimmäisenä kuvattavana. Siksipä musta tuntuu, että mulle ei tallentunut juuri mitään kameran muistille. Olin aina jo vähän jossain muualla missä muut olivat. Tai sitten testailemassa valoja kuvaajan kanssa. Mutta muutamia behind the scenes-kuvia löytyi silti kameran muistilta, lähinnä välivaiheita omasta väristä kylläkin.

Alkutilanne oli näinkin hehkeä! Tukka kakkasena ja takkuisena, mutta sitäkin tärkeämpää: aikasmoisen järkyttävän värisenä. Päätin vakaasti viime syksynä, että aloitan oman värin kasvattamisen ja summan mutikassa koitettiin värjätä tyvi sen väriseksi, mitä oletettiin sieltä kasvavan. Arvaus ei mennyt ihan nappiin, joten hiuksissani näkyy ensin tyvessä omaa, kylmää ja vaaleahkoa ruskeaa, sitten se meidän arvausvärimme ja lopuksi vielä kellastuneet latvat. Mun hiukset alkavat värjättynä aina puskemaan kummasti punapigmenttiä läpi, joten tyven kylmyys ja latvan lämpöisyys oli jotenkin todella huvittava yhdistelmä.

Värjääjäksi mulle valikoitui Mimmi! Entisen kampaajan käsissä oli sen verran turvallinen olo, etten kuumotellut lopputulosta ollenkaan. Meidän värit kun valittiin vielä L’orealin tiimin toimesta, vaikka neuvoivat, että itse väriä valitessa kannattaa aina luottaa siihen tupsukansioon. Se kertoo paljon enemmän kuin paketin kuvat. Mulle valittiin väreiksi 7.13 kultainen tummanvaalea tuhka sekä 9.0 vaalea. Ja ei se värjääminenkään noilla oikeasti edes ole vaikeaa, testattu on viime keväänä. Niin ja hei Mimmi oli kirjoittanut omalle tontilleen vielä sellaiset värjäysvinkit, että niille pitäis pahemmankin tumpelon onnistua. Käykää kurkkaamassa ne täältä!

Ja siinä vielä valmis fleda, vaikka oottehan te sen toki nähneet jo. Lopputulos oli just sitä mitä toivoinkin! Luonnollinen, mutta kuitenkin mun tyylilleni sopiva. Kulahtanut keltainen ja sekavärinen kaaos vaihtui pehmoisesti liukuvaksi sombreksi. Väriä ei laitettu ollenkaan tyveen, koska kasvatus jatkuu. Tummempi sävy, joka sulautuu mun omaan hiusväriini naurettavan hyvin, laitettiin tuohon keskivaiheille ja sen annettiin vaikuttaa koko vaikutusajan. Vaalea pyyhkäistiin latvaan ja sen annettiin taittaa sävyä vain muutaman minuutin ajan. Ei ole vaikea toistaa tuota settiä kyllä kotonakaan! Ja nuo öljypohjaiset värit on vielä niin hajuttomia ja hellävaraisen tuntuisia, etten ehkä valita, vaikka joudunkin tätä värjäilemään vielä muutamasti, ennen kuin oma väri alkaa valtaamaan alaa.

Meistä kuvattiin tuon kammottavan videon lisäksi myös kampanjakuvia, joita en ole vielä nähnyt (iik), mutta heitetään ne ilmoille myöhemmin. Sillon saattaa pyörähtää käyntiin joku kisakin, joten pysykääpä linjoilla!