Riitti sitä valoa ina tällekkin päivälle, vaikka taivas onkin harmaa ja kevät tuntuu paljon kaukaisemmalta kuin päivällä julkaistussa postauksessa, jonka viime helmikuiset kuvat ovat kevättä pullollaan. Ei siksi, että kadut kylpevät loskan sijasta hiekoitussepelissä tai siksi, että meinasin läkähtyä kun erehdyin eräs päivä laittamaan pipon päähäni. Kai se on vaan tuo valo, jota juurikin voi saada inan kotiseinien sisälle, jos pääse lähtemään koulusta normaalia aikaisemmin.

Tänään tuona lyhyenä valoisana hetkenä sain kuvattua lautaseni sisällön. Ei siksi, että siinä olisi mitään ihmeellistä, vaan siksi että voin. Minä, kamera ja luonnonvalo ollaan viime viikkoina oltu yhtä mahdoton yhtälö kuin aamu ilman herätyskellon pirinää. Siksi päätin jakaa tuon mahdottomuuden teillekkin.

Minun lautaselleni pääsi tänään kasvismunakas kera fetajuuston ja mustapapujen. Päälle muutama lehti rucolaa, jonka Laura kiikutti eilen mukanaan, kun saapui punkkaamaan luokseni Vallilaan. Ovat kummatkin aika piristäviä tapauksia, sekä paras ystäväni että tuo ruukullinen suomalaista herkkua.

Nyt otan kainalooni toisen noista ja parannan hieman maailmaa. Voitte ihan itse sitten päätellä, että kummasta on puhe.