Minä, niin kuin varmaan aika moni muukin bloggaaja ajatteli aloittaa vuoden rykäisemällä jonkinlaisen koosteen viime vuoden tapahtumista. Mutta sittenhän mää muisti, että multahan tulee nykyisin näitä TBT-postauksia niin tappavan tasaista tahtia, että ette te nyt enää mtn uusintakierrosta tarvitse.
Siksipä perinteinen kollaasi vuoden asuistakin siirtyi näiden TBT-postauksien alle. Viime tammikuulta tein pikkuisen koosteen, kun eipä siellä mitään kovin ihmeellistä ollut. Eniten taisi leuka loksahtaa tuosta uskomattomasta määrästä tukkaa, mitä mun päässäni on keikkunut. Muutoin oon tuntunut luottavan aika pitkälti mustien farkkujen ja erilaisten jakkujen voimaan. Mikä ei sinänsä oo kyllä mikään ihme. En muistakaan yhtäkään tammikuuta, jolloin ei olisi tehnyt mieli mennä sieltä, missä aita on matalin.