Muistattekos mimmit, kun puhuin tuossa aika tarkkaan kuukausi sitten itselleni aiemmin tuntemattomasta mobiilisovelluksesta nimeltä Pivo? Kyseessä on siis sovellus, joka toimii yhteydessä OP:n tilien kanssa, ollen eräänlainen nettipankki. Tää kaveri on vaan sulla aina mukana ja se on tarkoitettu enemmänkin siihen, että voit tarkkailla sun tilin saldoa sekä kulutusta.
Mainitsin aiemmassa postauksessa myös siitä, että mulla on tällä hetkellä Osuuspankissa lähinnä säästämiseen ja reissuiluun tarkoitetut tilit. En siis hirmuisen aktiivisesti ole vielä päässyt testailemaan Pivon ominaisuuksia käytännössä. Mutta kuten jo tiedättekin, niin niille tulee kohta käyttöä ihan olan takaa. Mun Pivoni meinaan kilahti tuossa kuukausi sitten. Ensin se ilmoitti, että olen siirtänyt rahaa säästötililtäni käyttötililleni. Hetkeä myöhemmin sain ilmoituksen, että olin juuri maksanut reippaat pari sataa maksaneet lentoliput Bangkokiin. Jihuu!
Noiden muutaman tapahtuman vuoksi sain jo hieman viitettä siitä, että miltä se Pivo oikeasti käytössä näyttää. Musta on jotenkin kovin turvallisen tuntuista, että reissussa ollessa mun ei tarvitse erikseen kirjautua nettipankkiini vaan voin tsekata Pivon avulla, että minkäs verran tilillä on rahaa ja mihin sitä on mennyt. Noiden yhteydessä kun aina näkyy se, että mistä mihin raha oikein on menossa. Eikä siihen tosiaan tarvitse kuin sen itse määrittelemänsä salasanan.
Reissussa ollessa tulee nostettua rahaa, eikä niinkään käytettyä korttia maksuvälineenä, mutta tuon avulla pystyn aika kivasti seuraamaan myös sitä, että miten usein ja miten paljon sitä rahaa tulee nostettua. Pysyy kulutus hieman paremmin hallinnassa, kun sitä pystyy aktiivisesti seuraamaan. Täällä kotona tuolla voikin seurata sitten vieläkin tarkempaan omaa kulutuskäyttäytymistään. Itse en juurikaan tee sellaisia turhia pikku ostoksia, mutta esimerkiksi joku noutokahvi-addikti vois kokea aikamoisen ahaa-elämyksen, kun näkisi kuinka paljon niihin oikeasti massia uppoakaan.
Sellasta siis Pivosta tällä kertaa! Oottekos te jo testailleet sovellusta? Mua kiinnostais tietää, että ootteko kokeneet sen itsellenne hyödylliseksi? Musta tää on ainakin aika näppärä lisä, varsinkin jos elää samanlaista opiskelijan sniiduilu-elämää niin kuin minäkin.