Olen huomannut, että mulla on tapana vikistä vähän kaikesta täällä blogin puolella. Tulin siihen tulokseen, että se on yksinomaan tapa pitää negatiivisuus pois muusta elämästä. Kaikesta marinastani huolimatta, jota, kiitos vain, kuuntelette oikein oivallisesti, tämä on ollut ihan mieletön vuosi. Ihan mieletön.

Se on aina välillä vaikea ymmärtää, kun elää omissa hetkissään ja tunteissaan niin voimakkaasti. Imaisee itsensä masiksiin ja huonoihin fiiliksiin. Mutta näin jälkikäteen katsottuna se on ollut pääosin ihan mieletön. Tietenkin on tapahtunut ikäviä, käsittämättömän stressaavia asioita, joita olen itkeä tuhertanut unettomina öinä, mutta jotenkin niistä kaikista on selvitty. Sillä tavalla, että saldo näyttää positiivista. Ihan sillai reippahasti.

Asioiden tärkeysjärjestykseen laittaminen on aina hieman epäillyttävää toimintaa, mutta jos mun pitäisi nimetä merkittävin asia tältä vuodelta, niin se olisi aika selkeä. Nimittäin se, että uskalsin jumalauta rakastua. En tiedä onko mikään pitkään aikaan vaikuttanut muhun niin voimakkaasti. Siihen miten ajattelen asioita. Siihen miten koen itseni. Siihen miten olen ja tahdon olla. En tahdo sanoa, että olisin kasvanut, mutta oikeasti ehkä olen.

Se ei ollut kovin helppoa, antaa itsensä tuntea jotain niin valtavaa monen vuoden jälkeen, mutta jestas miten paljon olen oppinut itsestäni. Oon uskaltanut olla haavoittuvainen, uskaltanut pitää puoliani. Uskaltanut sanoa mitä olen mieltä, mutta myös käsittänyt, että kaiken ei aina tarvitse mennä niin kuin minä tahdon. Uskaltanut olla oma itseni, myös itselleni. Jostain syystä tarvitsin siihen toisen ihmisen, että tutustuin itseeni uudelleen. Miten outoa.

Vuosi 2014 kohteli mua loppujen lopuksi siis oikein hyvin. Toivoin, ja tiedän, että ensi vuodesta tulee entistä parempi. Toivottavasti se pitää paikkaansa myös teidän kohdallanne. Niin kliseistä kuin se onkin, kirjoitetaan helvetin mahtavat 365 sivua taas ensi vuodelta. Sellaiset, joita voi sitten muistella taas vuoden päästä ylpeydellä.