Ääretön kiitos kommenteistanne eiliseen nyyhkinnän täyteiseen kirjoitukseeni. Otin ne avosylin vastaan ja tirautin vielä niidenkin kanssa muutaman hieman katkeransekaisen kyyneleen. Vaikka tsemppiä sateli taivaan täydeltä, en viitsi valehdella. Uusi päivä tai kauniit sanat eivät maagisesti nostaneet mielialani uusiin sfääreihin, vaikka elämä tuntuukin huomattavasti valoisammalta kun viitsii nukkua hieman.
Surettaa edelleen ja surettaa omalla tavallaan varmaan seuraavat 99 päivää. Tahtoisin vain, että yritätte kestää sen. Ei, en ole aikeissa muuttamaa blogiani jatkuvaksi itkuvirreksi tai maata elämänilottomana sohvatyynyjen keskellä seuraavat kolme kuukautta. En ole myöskään pukeutumassa koko talvea mustaan surupukuun, vaikka se näitä kuvia katsellessa hieman siltä vaikuttaakin. Pukeudun mustaan ja vähän itkustan, mutta elämä jatkuu omalla tavalla entisellään, samoin meininki täällä blogissakin. Annan teille luvan antaa äidillisen korvapuustin, jos marisen aivan koko talven ikävissäni, mitä kylläkin epäilen suuresti. Minä en kaipaa muuta kuin vapauden tuntea omat tunteeni. Joskus ne sitten saattavat olla hieman alavireisiäkin.
Mainitsin eilen kommenttilaatikossakin, että olen niitä ihmisiä, jotka vilpittömästi iloitsevat ihmisten puolesta, jotka saavat mahdollisuuden toteuttaa unelmiaan. Tämä fakta pitää paikkaansa myös poikakaverin kohdalla. Olen mielettömän onnellinen, mutta samalla surullinen. Se, että eilen satuin olemaan surullinen, ei tarkoita sitä, että se olisi kantava tunteeni koko homman suhteen. Eilisellä postauksella tahdoin tuntea tunteeni yhdellä rykäisyllä, purkaa sydäntäni ja selventää teille, että miksi täällä päässä ei pakosti kaikki päivät ole niin valoisia.
TAKKI ZARA/2NDHAND/ VETURILAKKI H&M/ NEULE* INDISKA/
TRIKOOMEKKO ZARA/ BOOTSIT VAGABOND/2NDHAND/ REPPU* VANS/
*saatu blogin kautta
Vähän niin kuin näissä viime viikolla otetuissa kuvissakin, aattelin nostaa leukani kulmaa hieman ylöspäin. Ihan kaikkia itkuja en ole vielä itkenyt, sen tiedän kyllä varsin hyvin, mutta tänään on jo hieman parempi päivä. En tiedä johtuuko siitä, että annoin itseni rauhassa tuntea vai vain siksi, että tänään se on enää 99 päivää.
