JYMY JUTTU

Yksi herkkupylly täällä huutelee hyviä huomenia ja ajatteli jakaa muiden sokerihiirien kesken pienen vinkin viikonlopun varalle. Tai oikeastaan ei tarvitse olla kummoinenkaan makean ystävä, en oikein ole itsekkään, mutta jos tästä ei tykkää niin…..en tiedä mitä sanoisin. Häpeä?

Käväistiin joskus viime kuun puolella ruokakaupassa hirveän nälän kera, joka on ihan yleisesti ottaen virhe. Silloin kun tarttuu mukaan oikeastaan kaikkea sitä, mitä ei tiennyt tarvitsevansa. Niin kuin vaikka purkki jäätelöä. Ihan kokonaan en laita syytä meidän niskoille, meidän lähimmässä supermarketissa kun oli uuden luomujätski Jymyn maistiaiset. Mun suli sydän eritoten luomupuolukkasoseella terästetylle jähmelölle, Nuuskamuikkunen tykästy tuohon kuvissa näkyvään maitokahviin. Tähän käytetyt pavut on muuten luomulaatuisia, Braziliasta kuskattuja, mutta Tampereella paahdettuja. Ihan ehtaa ja jytyä kamaa siis!

Kävi niin kovin ikävästi(hehehehehehe), että unohdettiin syödä tuo silloin ostopäivänä. Tongin erään pirun väsyneen ja pirun ankean päivän päätteeksi tällä viikolla pakastinta marjojen toivossa ja törmäsin söpöön pikku purkkiin. En arponut kovinkaan kauaa smoothien ja jäätelön välillä, vaan etsin isoimman lusikan ja rojahdin sohvalle.

Ja jestas että oli hyvää! Ainoa miinuspuoli mitä keksin, on se, että mitkään jäätelöt ei maistu enää miltään tämän jälkeen. Tai siis maistuu, sellasille keinotekosille hedelmille ja kilolle sokeria. Yök. Mutta niin, suosittelen maistamaan! Pakastealtaalle kannattaa suunnata varsinkin, jos jaatte kanssani rakkauden maukkauita luomutuotteita ja maltillisesti makeita herkkuja kohtaan. Maitokahvi oli suussa sulavaa, mutta kyllä mä vähän himoitsen nyt sitä puolukkaakin. Muut maut muuten näkkee täältä ja on siellä muitakin tietoja yrityksestä. Minusta ainakin mielenkiintoisia, mutta mä olenkin tunnetusti aikamoinen hihhuli..