Onneksi tuli lumi. Ja onneksi pääsin eilen viimeinkin aherrukseltani siskoni sohvalle. Onneksi on lämmin viltti ja kuppi kahvia. Ja reilun tunnin päästä alkava Lumiukko-piirretty, joka kuuluu omaan jouluuni niin tiiviisti, etten edes tiedä, olenko joskus jättänyt sitä katsomatta. Epäilisin. Joka kerta nautin suunnattomasti, sellaisella pienen lapsen innokkuudella. Joka kerta saatan myös tirauttaa pienen kyyneleen.

Näistä taisi muodostua mua pienoinen joulumieleni, mikä ei kyllä edelleenkään päätä huitele. Ehkä se tästä vielä nostaa päätään, pikku hiljaa. Muutaman inan, kun kiharran tukan ja vetäisen mekon niskaansa. Hieman enemmän, kun menen äidin avuksi kokkaamaan joululounasta. Vielä hippasen enemmän, kun näen pikkusiskoni availevan pakettejaan.

Sen verran korkealla se on onneksi nyt jo aamustakin, että tahtoisin jakaa teille siitä pienen osasen ja toivottaa oikein lämpöistä ja rakkauden täyteistä joulua. Toivottavasti olette onnekkaita ja saatte nauttia nämä muutamat päivät rakkaittenne ympäröimänä. Toivottavasti saatte kasoittain hyvää ruokaa ja rauhallisia hetkiä kynttilän valossa.

Sellasia mä toivon itsellenikin.
Mutta nyt ensin toinen kuppi kahvia ja se Lumiukko.