KAKSKYTKOLME

Heräsin tänään vuoden vanhempana.

En huomannut mitään erityistä muutosta. Alaselkä jomotti, niin kuin sen on ollut tapana tehdä viimeiset puoli vuotta. Venyttelin vuoteessa, sitä kutsutaan muistaakseni lapsiasennoksi ja mietin, että huomaanko jotain muita muutoksia. Fyysisiä en niinkään, henkisiä ehkä senkin edestä. Tuntuu hölmöltä analysoida itseään, mutta olen kasvanut(vai ihan vain muuttunut?) jollain tapaa ihan valtavasti. Kaksikymmentäkaksivuotiaasta kaksikymmentäkolmevuotiaaksi on ollut aikamoinen matka. Ei kauhean helppo, mutta ainakin sain sen kuljettua. Ja mukaan on tarttunut niin paljon uutta, aina ihmisistä kokemuksiin, etten vaihtaisi sitä mihinkään.

Viime vuonna ostin itselleni synttärilahjaksi mitä luultavimmin uuden vaatteen ja pullon valkkaria. Tänään ostin ison puskan basilikaa ja noh, join jääkaapista viikonlopulta jääneet valkkarit. Maistuivat suhteellisen hyvältä pinaattipastan kaverina.

Mutta niin, tuolta näyttää nyt sitten minä kaksikymmentäkolmevuotiaana, synttäripuska kätösissä. Aika iso nainen jo, mutta edelleenkään en ajatellut kasvaa aikuiseksi. Peter Pan-syndrooma on ja pitää. Samoin kuin pörröinen tukka ja koko hammasrivistön paljastava virnistys. Niillä ajattelin selvitä seuraavastakin vuodesta.

Tai oikeastaan odotan jo innolla, mitä ehtii tapahtua seuraavan vuoden aikana.

PS. ehkä yksi huvittavimmista asioista syntymäajassani on muuten se, kun saa sanoa henkilötunnuksensa jollekkin. ”Juu se on yksysiyksyksysiyks.” Mainittakoon että loppuosaankin sisältyy samanmoisia numeroita.