HUULI MUTRULLA

Haluaisin lisätä tähän alkuun epämääräisen määrän erilaista ärinää ja purinaa. Sellaista oikein kiukkuista ja turhautunutta. Mitä luultavimmin sään jumalat, joille läyhäykseni on yksinomaan omistettu, eivät loksauta korviansakaan ähinälleni, mutta onpahan ähisty.

Sillä kyllä. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna aion kompastua joka bloggaajan perisyntiin ja valittaa siitä, kuinka vaikeaa tää homma oikein on näinä talven pimeinä kuukausina. Saattaisin jopa luopua aamukahvistani, jos sattuisin joskus olemaan himassa yhtaikaa päivänvalon kanssa. Ja se on aika paljon se.

Eikä tuo valon puute häiritse nyt yksinomaan tämän surkea bloggaajan retaleen elämää, musta tuntuu, että ihan yleisen mielenterveyden kannalta vois jo tulla pikku pakkaset. Jotain sellaista kuin viime lauantaina, kun hymyssä suin lonksuttelin katua pitkin jo varhain aamusta(puoli kymmenen on musta aika aikasin viikonloppuna..). Ei paljoo haitannu vaikka oli vähän kirpakkaa, kun Vallila kylpi auringossa ja meikälikka oli kunnolla ihmisten ilmoilla ensi kertaa sillä viikolla.

Mulla ei tietenkään ole yhtikäs mitään sisältöä kamerallani, ei edes kuvia siltä ihanalta aamulta, mutta onneksi löysin kuvakansioiden kätköistä sellaisia otoksia, jotka kuvaa tämän hetkeistä olotilaani vallan mainiosti. Huulimutru on tämän syksyn uutuus, mutta toivon jäävän ihan vaan tähän sesonkiin.

Ajattelin nyt ottaa järeät aseet käyttöön ja hukuttaa kiukkuiset mutruhuuleni sammiolliseen sitruunateetä sekä tehdä sitä, mitä mun oikeasti piti koneelle tulla tekemään. Eli lukemaan huomiseen tenttiin. Huppista!

Sovitaanko, että palataan taas vähän iloisemmissa tunnelmissa?