VIIMEISET KUKAT

Mun piti tänään ihan kunnolla istahtaa alas ja lätistä hetki teidän kanssa, mutta välillä vaan elämä vie voiton. Tänään tärkeysjärjestyksessä edelle meni muun muassa täsmäisku kierrätyskeskukseen, lounas lähinepalilaisessa ja muutaman tunnin päiväunet. Hupsista!

Teki kuitenkin mieli tulla toivottamaan oikein makoisia unia kaikille(tai hyvää huomenta, jos oottekin ollut aikaisin peiton alla koisimassa ja lueskelette meikäläisen sivustoa aamukahvin kera) ja jakaa muutama valokuva muutaman viikon takaa.

En ole enää muutamaan vuoteen oikein jakanut kanssanne tällaisia. Kuvia, joiden taustalla ei oikein ole mitään. Ne on vain otettu. Olen ne napsinut jossain ojanpenkalla, iltakävelyn tiimellyksissä. Muokkaillut ne hieman mässäillen. Eivätkä ne ehkä tänne kuulukkaan.

Mutta olen tässä lähiaikoina ajatellut, että rajailu on turhaa. Siispä blogi rönsyää. Ja saa rönsyillä jatkossakin, jos multa kysytään. Samaan tapaan, kuin nuo tämän vuoden viimeiset kukat.