Välillä ei onnistu. Ei kuvaajan eikä kuvattavankaan osalta. Mutta niin me vaan hytistiin jäätävässä tuulessa hämeentien kupeessa ja koitettiin kuvata meikäläistä. Kuvaajalla saatto olla vähän tarkennukset hakusessa, meikällä puolestaan ihan kaikki.

Tukka vähän hapsotti ja hymyilykin tuntui kornilta, kun joku perkeleen perämeren tuuli tunkeutu sisään repalaisten farkkujen aukoista. Mutta hei, ei se mittään. Mulla kun on uusi laukku. Tollanen etninen hippiveska, jonka ihan ehdottomasti tarvitsin arsenaaliini. Multa kun ei (köh köh) juuri tuollaista löydy.

FARKUT ORSAY/ NEULE, TAKKI JA HUIVI H&M/ LAUKKU 2NDHAND/
NILKKURIT* DINSKO/ NAHKAHANSKAT SEPPÄLÄ/
*saatu blogin kautta

Farkut oli, myönnän kyllä, aika villi veto. Mutta kun kuluneen kevään ja kesän lempivaate sattui kurkkaamaan mua hyllyltä ja satuin tekemään sen virheen että kiskaisin ne jalkaan. Eivät ne halunneet enää lähteä pois.

Olen sitä mieltä, että tuollaiset pussipöksyt tarvitsevat aina seurakseen paljaat nilkat ja kevyitä kankaita, mutta viis siitä mitä mieltä minä olen. Ne vaan halusivat, että pukeudun niihin tänään. Siispä feikkasin vähän pituutta nilkkureilla ja verhosin itseni yläosaan, joka epäillyttävästi muistuttaa surupukua. No, koska se on musta.

Ja sellaista syväluotaavaa analyysia siitä, mitä puin aamulla päälleni, kun lähdimme tuhlaamaan kirpparilla ainsaitut rahat elämäni ensimmäiseen kunnolliseen imuriin. Se oli hieno reissu se ja hieno on myös tämä tarina. Mutta tulipahan kirjoitettua. Taidan painaa nappia ”julkaise” ja painella suihkun kautta nukkumaan.