Olette sen ehkä saattaneet rivien välistä lukea, mutta ajattelin todeta sen ihan ääneen: mä olen hirveän huono näiden pimeiden kuukausien kanssa. Olen tullut siihen lopputulokseen, että ehkä mua ei vain ole tehty näitä tihkusateisen harmaita päiviä varten. Ei kaikkia ole.

Toisaalta nautin kirpsakasta ilmasta, oranssina hehkuvien lehtien peittämistä kaduista ja siitä, että arki rullailee omaan tasaiseen tahtiinsa. Toisaalta en. Tahtoisin viettää kaiken aikani peiton alla. Nukkuen, lukien kirjaa tai muuten vain. Eikä edellä mainituissa mitään vikaa ole, mutta pitäisi kai olla hieman mielitekoja tehdä jotain muutakin.

Olen huomannut, että ahdistuneisuuteen auttaa aina yksi asia(pitkän kävelyhaahuilun ja teemukin lisäksi). Lähteä pois. Ja koska mahdollisuus lähteä oikein kauas pois, ei ole nyt vaihtoehto, niin lähden lähelle. Tarkalleen ottaen noin 120 kilometrin päähän. Viikonloppu maalaismasemissa, joita kutsuin parikymmentä vuotta kodiksi, auttavat aina.

Ja jottei menisi ihan mököttämiseksi, niin kuvia alkuviikolta. Silloin oli enemmän päivä minun makuuni. Valoisaa ja jännittävää tekemistä. Ja oikein muhkea kaulahuivi ja muutama neulepaita, jotka lämmittivät juuri sopivasti.

NEULEPAIDAT 2NDHAND JA SOYCONCEPT/ KAULAHUIVI ZARA/ TEKONAHKAPÖKÄT H&M/
REPPU* VANS/ BOOTSIT VAGABOND/2NDHAND/
*saatu blogin kautta

Palataan takaisin taas ensi viikolla, jolloin minulla on vapaata. Seitsemän päivää syyslomaa, jota en tunne ansainneeni, niin lepsua koulunkäyntimme on ensimmäiset kuukaudet olleet. Sen jälkeen toisaalta alkaakin sellainen puurtaminen, että olen piirtänyt kalenteriini sadepilven ja kirjoittanut lauseen, jossa esiintyy ainakin sana helvetti. Että niin innoissani odottelen.