Tunnen itseni välillä päivän tärkeimmän aterian, eli aamupalan, viralliseksi sanansaattajaksi. Tuon yhden kainalokaverin eteen kannan lähes päivittäin, ja lähes aina puoliväkisin, ruokaa, jolla aloittaa päivä suht tasapainoisesti. Koulussa vahdin silmä kovana yhden luokkatoverini aamupalakäyttäytymistä. Ja Jenni, sä oot paljon leppoisampi sillon kun oot jaksanut lapioida sitä jugurttia ääntä kohden.

Ja niin olen itsekkin. Vaikka päällä olisi kuinka kiireinen aamu tahansa, yritän aina löytää aikaa kupilliselle kahvia. Sen kylkeen tulee usein vetäistyä ruisleipää, raakapuuroa tai smoothieta. Jotain, jolla jaksaa tarpoa puolille päivin ilman kiukkupuuskia ja turhautumisia siitä, ettei pää toimi.

Oon tässä lähiaikoina tullut tulokseen, että aamupalan voittaa vain yksi asia: toinen aamupala. Se syödään lounaan korvikkeeksi, usein lyhyen koulupäivän päätteeksi, niin kuin perjantainakin. Silloin yksi pörrötukka oli vasta noussut sängystä, kun minä jo pyyhälsin kotiin ja latasin runsaan aamupalan sohvapöydälle maiskuteltavaksi.

Kattamisella on ihmeellinen vaikutus. Vaikka aamupala sisältäisikin vain Lidlin parin euron siemenleipää ja banaanista ja mustikasta surrauteltua smoothieta, se näyttää silti yltiöherkulliselta. Annan kaiken kunnian kauniille astioille ja auringolle, joka pitkästä aikaa suvaitsi kurkistaa harmaan verhon suojista.