Puhutaanko hetki luottovaatteista?

Niistä sellaisista, jotka voi vetää päällensä koska tahansa ja oikeastaan missä tahansa. Ja silti, jotenkin maagisesti, niissä tuntee olonsa upeaksi. Sama sen väliä, onko tukka pystyssä tai poskessa joku maailmankaikkeutta kamaluudellaan uhmaama finni. Voinemme vetää johtopäätöksen, että luottovaatteet on yksinkertaisesti aika kivoja kavereita. Korvaamattomia suoraan sanoen.

No puhutaanko sitten hetki siitä, kun huomaa, että luottovaate on menossa rikki?

Voi sitä ahdistuksen määrää. Kun kaveri, johon oot voinut luottaa aina hädän tullen, alkaa tulla tiensä päähän, ei kamalasti naurata. Sille pitäisi varmaan löytää korvaaja. Mutta mistä? Ja millainen? Ei samanlaista kuitenkaan löydä.

Puhun nyt siis rotsistani. Tekonahkaisesta, muutaman kympin lompakkoani rokottaneesta rimpulasta, jota käytän valehtelematta eniten kaikista omistamistani vaatteista. Siitäkin huolimatta, että se ei vastaa ihannekuvaani täydellisestä takista.

Se löysi luokseni jo silloin joskus, kun ainokainen huolenaiheeni oli selvitä hengissä ylioppilaskirjoituksista ja 18-vuotiaan elämästä ihan noin muutenkin. Se ei ole mitenkään kummoinen, vain ihanan pehmoinen ja täydellisesti istuva. Ja kuten kuvista voi nähdä, viihdyn siinä erittäin hyvin.

BIKERTAKKI SEPPÄLÄ/ COLLEGEMEKKO H&M/ KAULAHUIVI* PIECES/ SAAPPAAT* VAGABOND/ PIPO* VANS/
*saatu blogin kautta

Voitte siis kuvitella järkytykseni, kun huomasin muutama päivä takaperin, että ohkainen tekonahka on mennyt ja revennyt kauluksesta. Ihan tuolta niskasta tosin, joten sitä ei muhkeiden huivien alta huomaa, mutta silti. Sydämeen vähän sattuu.

Siispä julistan uuden nahkatakin(ja juu, tällä kertaa ihan oikeeta kamaa kiitos) etsinnän alkaneeksi. Hirmuisen pikainen tän etsintäprosessin ei pidä olla, jos nyt vaikka ensi kevääksi. Yksi potentiaalinen vaihtoehto löytyi jo viime viikolla Bestsellerin showroomilta, kun hipsin vaivihkaa Selected Femmen rekeille ja sovitin rouheaa bikertakkia niskaani. En rohjennut katsoa hintalappua.

Saa antaa vinkkiä, että mistä löytyy parhaat! Arvostan simppeliä muotokieltä, melkein lantiolle ylettyvää helmaa ja noh, ikuisuutta. En tiedä miten pieni sydän kestää enää toisen täydellisen rotsin menetystä.