Jokainen varmaan tietää vanhan uskomuksen, jonka mukaan kopauttamalla puuta varmistetaan selustansa. Yksinkertiasin kaava taitaa olla se, että kehuskelee jollain mitä ei ole tapahtunut ja sitten pienissä omantunnon tuskissa tajuaa, että nyt tuli mentyä vähän yli. Kopautus puuhuun ja voit huokaista helpoituksesta. Mitään pahaa ei tule koston merkeissä tapahtumaan, vaikka tulikin vähän ylimielisesti ladeltua omasta onnestaan.
Mä unohdin koputtaa perjantaina, kun menin toitottamaan siskolleni, että omistan supervastustuskyvyn.
Kuten arvata saattaa, makaan toista päivää järisyttävässä räkätaudissa. Hermanni hukkuu tätä pikaa nenäliinamyttyihin ja ympäriinsä viljeltyihin kahvimukeihin, joista on ryystetty ties mitä rohtoja tai lämpimiä litkuja. Kainalokaverikin joutui lähtemään tänään Forssaan päin, joten meikäläinen sairastaa täällä ihan yksinään. Onneksi on edellä mainitulta saadut villasukat, chilipähkinöitä, raakasuklaajauheesta, maidosta ja hunajasta tehtyä kaakaoa sekä pino kirjoja. (Kuvissa näkyvään en ole vielä ihan päässyt sisään, vaikka olen kahlannut sen jo puoleen väliin. Ajattelin syyttää asiasta flunssatokkuraista pääkoppaani ja sitä tosiasiaa, että oon varmaan niistänyt puolet aivotoiminnastani jo viime yön puolella.)
Ihan suht mukavista oloista huolimatta, olin vähän ajatellut, etten sairastaisi enää kovinkaan montaa päivää. Kalenteri kirkuu tekemättömiä koulutöitä ja muita menoja, joita en millään viitsisi jättää rästiin. Otetaan siis vastaan parhaimmat flunssan kukistus-vinkit ja tavat, joilla kuluttaa aikaansa tämän ilmapalloa muistuttavan räkäpään kanssa. Nukkuminen ei onnaa, kun heräilen viiden minuutin välein tyhjentelemään tukkoisia sieraimiani ja televisiokin on hengaillut ullakollani jo useamman kuukauden. Ja nyt on muuten ensimmäistä kertaa sitä jo vähän ikäväkin.
